Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Samuli Heimosen Lumooja on kunnianosoitus koirille

Marraskuun alussa Galleria Koneessa avautuva Samuli Heimosen näyttely Lumooja on kunnianosoitus koirille.

– Koirat ja sudet ovat pitkään olleet maalausteni keskeinen aihe. Olen aiemmin tehnyt muotokuvia kuvitteellisista ja todellisista susista. Minua kiehtoo eläimen kasvojen moninaisuus ja persoonallisuus. Maalatut muotokuvat ovat yritystä virittää oma mieli tunnistamaan eläimen kasvot yhtä tarkasti ja luotettavasti kuin ihmisen kasvot. Me ihmiset olemme erittäin taitavia lukemaan toisten ihmisten kasvoilta tunnetiloja ja aikeita. Ehkä voisin oppia lukemaan myös eläimen kasvoja yhtä monipuolisesti, Heimonen pohtii.

Lumooja koostuu pääasiassa koirien muotokuvista. Ne eivät ole tiettyjä olemassaolevia koiria vaan keksintöjä ja yhdistelmiä. Anatomian ja värien suhteen on otettu vapauksia halutun hahmon luomiseksi. Tarkoituksena on persoonallistaa eläin, jotta sitä katsottaisiin kuin todellista henkilöä. Samuli Heimonen hakee hetkeä, jossa katsomalla koiraa näemmekin ihmisen. Ehkä silloin tunnistamme myös eläimessä jotain erityistä ja arvokasta.

Samuli Heimonen: Ulla.

Susi on evoluution muokkaama ja siksi hyvin tarkoituksenmukaiseksi kehittynyt. Koira sen sijaan on suurelta osin ihmisen luomus. Ihminen on jalostamalla luonut koirasta lukuisia eri versioita eri käyttötarkoituksiin ja tarpeisiin. Hyödyllisten ja terveiden variaatioiden lisäksi on syntynyt sairaita ja ulkonäöllisesti poikkeavia koiria. Kun koiria jalostetaan puhtaasti esteettisin perustein, jää terveys yleensä ulkonäön varjoon. Heimosen kriittisestä suhtautumisesta esteettiseen jalostukseen huolimatta, hän on halunnut tuoda näyttelyn muotokuvagalleriaan laajan kirjon ulkonäöllisesti erilaisia koiria.

Muotokuvien koira katsoo ihmistä syvälle silmiin. Yksi olennainen osa näiden muotokuvien kohtaamista on myös katsojana olla katseen kohde. Ihmisen ja koiran yhteys tiivistyy nimenomaan katseeseen. Koira tuntuu ymmärtävän katseellaan ja me haemme koirasta erityisesti katsekontaktia. Katseella viestiminen ei ole sudelle tai alkukoiralle tyypillistä käytöstä. Koira onkin oppinut katsekontaktin niiden kymmenien tuhansien vuosien aikana, kun olemme yhteistä taivalta taittaneet. Katse on väylä ihmisen mieleen. Tästä juontuu näyttelyn nimi Lumooja.

Samuli Heimonen on syntynyt Saarijärvella vuonna 1975. Hän asuu ja työskentelee Jyväskylässä. Hän valmistui taiteiden maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun kuvataiteiden maisteriohjelmasta vuonna 2002. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti vuonna 2000 ja on osallistunut yhteisnäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin vuodesta 1998 lähtien.

Heimonen valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2008 ja hänet on lisäksi palkittu Tapperien Taideseuran mitalilla vuonna 2003. Heimosen töitä löytyy lukuisista kotimaisista kokoelmista. Julkisesti Samuli Heimosen teoksia on esillä muun muassa Petäjäveden uudessa kirkossa, Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto-rakennuksessa, Kukkulan kampuksella Jyväskylässä ja Salon kaupungintalolla.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.