Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Linnanpuistossa hämeenlinnalaisten yhteinen puistopäivä

Pysäkin toiminnanohjaaja Jenni Orjasniemi (vas.) ja vapaaehtoinen Iris Poutanen toivovat, että puistopäivä kiinnostaa hämeenlinnalaisia.

Kun Vapaaehtoiskeskus Pysäkki käynnisti helmikuussa ulkoilupäiväprojektin, toiminnanohjaaja Jenni Orjasniemi yllättyi, kuinka monenlaista toimintaa tapahtumaan lopulta järjestyi paikallisten yhdistysten yhteisvoimin.

– Tapahtumalta toivottiin yhteisöllistä ilmapiiriä. Ajatuksena oli, että puistot ovat meidän kaikkien yhteistä pihaa.

Projektista kehkeytyi hämeenlinnalaisten puistopäivä, jota vietetään lauantaina 6.5. Linnanpuistossa kello 10 – 14. Tapahtumassa on myynnissä makkaraa. Puistopäivän ohjelmassa on muun muassa ongintaa ja srilankalaisia perinnepelejä. Myös voima- ja tasapainokävelyä voi kokeilla ja harjaannuttaa aivo- ja muistitoimintaansa. Lisäksi puistotapahtumassa voi pelata bocciaa, heittää tonkKumia ja frisbeegolfia.

Kulttuuriakin on tarjolla, sillä Hämeenlinnan Taidemuseon taidelähetti Petri Silvonen esittelee taidesalkkua, jota voi lainata myös oman yhteisönsä kulttuurituokioon. Puistopäivässä voi tutustua Vapaaehtoiskeskus Pysäkin toimintaan ja paikalla on myös KulttuuriJelppareita.

– Olen Pysäkin KulttuuriJelpparina, koska museot ja teatteri ja muu kulttuuri kiinnostaa minua. Tulee itsekin lähdettyä, kun voi olla kaverina seuraa kaipaavalle, sanoo Pysäkin vapaaehtoinen Iris Poutanen.

Viime syksynä Espoosta Hämeenlinnaan muuttanut Poutanen innostui Pysäkin vapaaehtoistoiminnasta, koska se on hänestä oiva keino tutustua ihmisiin uudella paikkakunnalla.

– Pysäkin toiminta on monipuolista ja se kiinnostaa ihmisiä. Paikalla on aina paljon väkeä, käyn Pysäkillä parikin kertaa viikossa ja toimin lisäksi ulkoilukaverina vanhukselle, Poutanen sanoo.

Jenni Orjasniemi iloitsee siitä, että Pysäkki innosti monia muita yhdistyksiä osallistumaan puistopäivän toiminnan järjestämiseen. Mukana ovat Vapaaehtoiskeskus Pysäkki, Fisuun Hämeenlinna ry, Kanta-Hämeen Luustoyhdistys ry, Hämeenlinnan taidemuseo, Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry, Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy, Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry, Hämeen Setlementti, Eläkeliiton Hämeenlinna yhdistys ry, Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat, Sisu Hockey Hämeenlinna ry ja joukko vapaaehtoisia.

Tuula Ainasoja

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.