Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Autossa torkkuneelta löytyi patruunoita ja huumeita Janakkalassa

Kello 15 poliisipartio pysäytti Riihimäellä Mattilantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneelta 30-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus. Mies on jäänyt vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 17 kertaa.

Kello 20 aikoihin 45-vuotias mies otti Riihimäellä Etelän Viertotiellä sijaitsevasta kaupasta 24 tölkkiä keskiolutta ja poistui liikkeestä maksamatta tuotteita. Sivullinen oli huomannut näpistyksen ja lähti seuraamaan tekijää. Poliisipartio tavoitti tekijän sivullisen avustuksella Telluskadulta.

Mies myönsi teon ja hän on jäänyt vuoden aikana kymmenen kertaa kiinni omaisuusrikoksista. Miehen hallusta löytyi myös puukko ja sorkkarauta. Neljä olutta jäi kateisiin.

Kello 20.30 poliisi sai tehtäväkseen mennä Janakkalassa Heimolantiellä sijaitsevan kaupan parkkipaikalle. Pysäköidyssä autossa nukkui mies jolla oli sylissään minigrip-pussi, jossa oli mahdollisesti ampuma-aseen patruunoita. Partion tullessa paikalle mies oli edelleen sikeässä unessa mutta hänet saatiin heräteltyä.

Miehen hallussa olevasta minigrip-pusisista löytyi muutama patruuna, joiden hallussapitoon 30-vuotiaalla miehellä ei ollut lupaa. Autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi pieni määrä huumausainetta. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus huumausainerikoksesta ja lievästä ampuma-aserikoksesta.

Kello 17.30 poliisipartio pysäytti Lahdessa Ajokadulla matkailuauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 70-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumusepäilyn vahvistamiseksi.

Kello 19 aikoihin Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa jäi kiinni näpistyksestä 50-vuotias nainen. Nainen oli ottanut paidan hyllystä ja laittanut sen reppuunsa. Tämän jälkeen nainen oli ohittanut kassalinjan maksamatta tuotetta.

Nainen oli repinyt paidasta irti hälyttimen ja hintalaput, joten paitaa ei saatu myyntikuntoisena takaisin. Nainen joutuu korvaamaan kaupalle paidasta noin 20 euroa.

Kello 01 poliisipartio sai tehtäväkseen mennä poistamaan Lahden keskussairaalan pihalta häiriköivän juopuneen miehen. Vartijat olivat poistaneet hetkeä aikaisemmin miehen sairaalan sisätiloista, jossa mies oli häiriköinyt muita potilaita ja pyrkinyt juomaan telineistä käsidesiä.

Mies oli käyttäytynyt aggressiivisesti vartijoita kohtaan, jonka takia paikalle kutsuttiin poliisi. Partion kuljettaessa 30-vuotiasta miestä poliisiautoon alkoi mies rimpuilla voimakkaasti ja yritti irrottautua kuljetusotteesta. Mies jouduttiin raudoittamaan, mutta raudoituksen jälkeenkin hän pääsi vielä potkaisemaan toista konstaapelia jalkaan.

Tämän jälkeen myös miehen jalat kahlehdittiin ja hänet kannettiin poliisiautoon. Miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Miehelle on kertynyt vastaavia tekoja ja haitantekoja vuoden aikana 15 kertaa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.