Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Tasavuodet: 30 vuotta yrittäjänä täyteen

Leena Sivénillä on uudenvuoden aattona syytä kaivella esille Wuolteen kartanossa parhaat hopeat ja kristallit, sillä hänelle tulee yrittäjänä täyteen 30 vuotta.

Tunnelmakartanot-yritys tarkoittaa nykyisin Wuolteen kartanon lisäksi muun muassa Wisahovia ? molemmat suosittuja omissa tiloissa kokous-, virkistys- ja juhlapaikkoja.

Leena Sivén juhlistaa Wuolteen kartanossa tasavuosia yrittäjänä.

Leena Sivén juhlistaa Wuolteen kartanossa tasavuosia yrittäjänä.

Leena Sivén aloitti sopimuspohjaisista henkilöstöravintoloista Hämeenlinnassa ja Riihimäellä laajentaen juhlatiloihin vuokraamalla muun muassa Harvialan kartanon.

Vuosikymmeniin on mahtunut myös Upseerikerhon ja Aulangon ulkoilumajan pyörittämistä, kesämökkibisnestä Kanajärvellä ja Witsiälän tanssilavan emännöintiä.

Leena Sivénin yrittäjän uraa edeltänyt 15 vuotta Talous-Osakekaupan osastopäällikkönä on hämeenlinnalaisittain mielenkiintoista aikaa.

Sivén vastasi muun muassa myös yritykseen kuuluneen Raketin kahvilatoiminnasta. Moni muistaa vielä paikan.

? Hämeenlinnassa oli tuolloin vain ?barbaareja? eli samalla lihapullat-riisipuuro-tarjoomalla toimivia kahviloita.

? Oli ihan uudesta maailmasta, kun meiltä alkoi saada grillattua broileria, possunkylkeä ja -seläkettä ihan vain nappia painamalla. Annoksia myytiin 600?800 päivässä.

? Silloin tuumin, että tämähän on bisnes, jota voisi tehdään omaan tiliin.

Nyt Leena Sivén olisi valmis ottamaan jo rennommin. Tavoitteena on yrityskaupat. Pöytä on katettu jatkajalle.

? Tilauskirja on taas jouluun asti täynnä. Alahan elää sykleissä vuodenajoittain. Tammikuussa huilaillaan ja sitten se taas alkaa.

Ilkka Peltoniemi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.