Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Suomi on poikkeusoloissa – valmiuslaki voi koskea myös julkaisijoita

Hallitus on tänään todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi ja linjannut tiettyjä lisätoimia, jotka on määrä saattaa voimaan muun muassa valmiuslain mukaisesti. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti.

Valtioneuvoston tiedotteen aiheesta pääsee lukemaan tästä linkistä.

Suomessa aiotaan muun muassa sulkea kouluja ja oppilaitoksia sekä erityisesti pyrkiä ehkäisemään koronaviruksen tarttuminen iäkkäisiin kansalaisiin. Myös kokoontumisia ja tarpeetonta sosiaalista kanssakäymistä on syytä välttää.

Hattula Media Oy sulkee väliaikaisesti konttorinsa Hattulassa ainakin 13.4.2020 saakka eikä osallistu tiedotustilaisuuksiin tai tee henkilöhaastatteluja kasvokkain. Verkkolehtien Hattulaan.fi, Lammille.fi ja Reska.fi ja printtilehden Hattulaan.fi julkaisemista on tarkoitus jatkaa, elleivät tuotannollis-taloudelliset seikat muuhun pakota.

Valmiuslaissa on säädetty muun muassa tietoverkkoja ja tietoliikennettä koskevista seikoista, mutta toistaiseksi ei tiedossa ole, että lehtien julkaiseminen vaarantuisi. Päin vastoin, julkaisija Hattula Media Oy pyrkii omaehtoisin rajoituksin turvaamaan medioidensa toimintavalmiuden poikkeusoloissa.

? Valmiuslain mukaan julkaisija ja ohjelmatoiminnan harjoittaja ovat velvollisia korvauksetta julkaisemaan tai lähettämään valtioneuvoston, ministeriön, aluehallintoviraston, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, kunnanhallituksen, poliisin sekä sotilas- tai pelastusviranomaisen tämän lain soveltamista tai noudattamista koskevat tiedotukset, jotka tämän lain tarkoituksen saavuttamiseksi on saatettava nopeasti koko väestön tai tietyn alueen asukkaiden tietoon, muistuttaa julkaisujohtaja Juha Reinikainen Hattula Mediasta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.