Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Jenni Ahtiaisen gTie/Deafmetal taisteli tiensä Linnan Business Turnajaisten voittoon

Onnistujan päivä Hämeenlinnassa huipentui Linnan Business Turnajaisten finaalitaistoon, jonka voittajaksi pitchasi itsensä Jenni Ahtiaisen gTie/Deafmetal. Myös yleisö pääsi äänestämään suosikkiaan, ja voittajaksi valittiin niin ikään gTie/Deafmetal.

? Näimme kuusi kovatasoista pitchausta ja voittajan valinta ei ollut helppoa. Valinnassa painotettiin merkittävästi innovatiivisuutta ja kansainvälistymistä, perusteli sijoittajaraadin tuomari Kustaa Valtonen.

? Suomessa on kuluneen kymmenen vuoden aikana tapahtunut ihan mieletöntä kehitystä ja suomalaisten startupien taso on tosi kova koko Euroopan mittakaavassa. Tänä iltana nähdyistä pitchauksista minkä tahansa voisi heittää vaikka tämän syksyn Slushiin esiintymään, tuomari Peter Vesterbacka kiitteli finalisteja.

? Onneksi kisan pointtina ei ole se, että kilpailisimme ideoilla toisiamme vastaan vaan kaikilla oli aivan järjettömän hyvät liikeideat, Jenni Ahtiainen kehui kilpakumppaneitaan.

? Olen tosi kiitollinen ja tyytyväinen voitosta.

Ahtiainen tähtää suoraan kansainvälisille markkinoille.

? Kuulovamma ei katso ikää, sukupuolta tai kulttuuria. Maailmassa on 300 miljoonaa kuulo-ongelmista kärsivää ihmistä. Deafmetal kuulolaitekorumallisto yhdistää kuulokojeen ja korvakorun toisiinsa uudella tavalla. Samalla innovaatio madaltaa kuulolaitteiden käyttöönottamiseen ja käyttämiseen liittyvää laitehäpeää.

Linnan Business Turnajaiset on uusi yrityskilpailu, jossa Hämeenlinnasta nousevat yritykset ja kirkkaimmat liiketoimintakonseptit ottavat mittaa toisistaan, hakevat rahoitusta sekä tukea ja vauhtia kasvuun.

Kisaan haastettiin keväällä mukaan niin startupit, uutta kasvuvaihdetta silmään laittavat konkariyritykset kuin vasta luonnosvaiheessa olevat yritysideat. Karsintavaiheeseen osallistui yli kaksikymmentä yritystä, joista kuusi selvitti tiensä finaalitaistoon.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.