Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

Uuden sairaalan rakentaminen alkaa ensi keväänä

Yhtymävaltuuston puheenjohtaja Mauri Ojamäki.

KHSHP:n yhtymävaltuusto teki kokouksessaan joulukuun 15. päivänä historiallisen päätöksen, joka varmistaa tulevaisuuden Ahveniston sairaalan eli Assin rakentumisen nykyisen keskussairaalakiinteistön välittömään läheisyyteen.

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti niin hankkeen toteutusvaiheen käynnistämisen, hankesuunnitelman kuin rahoituksenkin.

Keskustelun aikana valtuutettu Kari Julén esitti toivomusponnen lisäämistä hankesuunnitelmaa koskevaan pykälään. Ponnen mukaan ?Hankesuunnitelmaa on kehitettävä huomioiden maksimaalisessa määrin sairaanhoitopiirin nykyiset tilat Forssassa ja Riihimäellä?. Myös ponsi hyväksyttiin yksimielisesti.

? Tämä on päätös, joka tehdään vain kerran sukupolvessa. Uusi sairaala on elinvoimakysymys koko maakunnalle, totesi KHSHP:n yhtymävaltuuston puheenjohtaja Mauri Ojamäki.

Ojamäki kuvaili päätöstä vuosikymmeniä kestäneen luottamusmiesuransa tärkeimmäksi.

Sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Kaija-Leena Savijoki yhtyi valtuuston puheenjohtajan kiitoksiin johtaja Seppo Rannalle ja valmisteleville virkamiehille sekä arvioi, että päätöksentekoprosessin kuluessa löytyi yhteistä säveltä koko maakunnan kehittämiseen.

? Oli erittäin tärkeää pitää päätökset omissa käsissä ja turvata vuosikymmeniksi kantahämäläisen erikoissairaanhoidon tulevaisuus.

Assi-hankkeen toteuttaa Ahveniston sairaala -allianssi, jonka tavoitekustannus tulevaisuuden keskussairaalalle on 308,2 miljoonaa euroa. Tavoitekustannus sisältää palveluntuottajien palkkio-osuuden, korvattavat kustannukset, yleiskustannukset ja riskivaraukset eli kustannusnousuvarauksen ja rakentamisen riskivarauksen.

Hankkeen kokonaiskustannusarvioksi muodostuu KHSHP:n muut kustannukset ja varaukset huomioiden 355,8 miljoonaa euroa. Kustannusarvio on investoinnille sosiaali- ja terveysministeriön myöntämän poikkeusluvan mukainen.

Sairaalarakennus alkaa nousta Hämeenlinnan Ahvenistolle keväällä 2021, kun hankkeen rakennuslupa on hyväksytty. Uusi sairaala valmistuu loppuvuodesta 2025 ja otetaan käyttöön vuonna 2026.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.