Sunnuntai 22.05.2022
Nimipäivät: Hemminki, Hemmo
Hämeenlinna
Selkeää
13°C
Tuuli: 3 m/s I
 

Yksi hyvä erä ei riittänyt

Salibandyliigan toisella sijalla majaileva SB Pro päätti lauantaina Steelersin tien naisten Suomen cupin kolmannelle kierrokselle. Numerot 5?11 (1?4, 2?3, 2?4) vastaavat Elenia-Areenalla pelatun ottelun kenttätapahtumia, sillä toisessa erässä Steelers oli parhaimmillaan ja nousi avauserän numeroista parhaimmillaan jo tilanteeseen 3?4.

Steelersin avausmaalin tekijä Miia Salminen tarkistaa syöttösuunnat.

Steelersin avausmaalin tekijä Miia Salminen tarkistaa syöttösuunnat.

? Kakkoserä oli selkeästi parhaamme, siinä uskalsimme tehdä niitä asioita joita on harjoiteltu. Alussa katselimme turhalla kunnioituksella, kuka siellä onkaan vastassa, sanoi Steelers-valmentaja Jani Perkonmäki.

SB Pron Laura Hietamäki (2+1), joukkueensa parhaana palkittu Mirva Laitinen (2+1) ja Elina Kujala (2+4) takoivat taululle viidessä minuutissa lukemat 0?3 ja Laitinen täydensi erän 17. minuutilla toisella osumallaan tilanteeksi 0?4.

Milla Vähälä ja Roosa Kankare yrittävät ehtiä liigan pistepörssin kärkinimiin lukeutuvan Elina Kujalan vauhtiin.

Milla Vähälä (93) ja Roosa Kankare yrittävät ehtiä liigan pistepörssin kärkinimiin lukeutuvan Elina Kujalan vauhtiin.

Steelersin Miia Salminen (Emma Taponen) kavensi lukemiksi 1?4 maalin edestä ajassa 18.11. Kakkosketju Salminen?joukkueensa parhaana palkittu Heli Haapalahti (1+0)?Roosa Kankare on tällä hetkellä pelannut hyökkäyskolmikoista pisimpään yhdessä ja se näkyi avauserässä; ketju selvitti oman pelinsä liigan kärkiryhmää vastaan 1?1.

Ykkösketjussa Senni Hietasen (2+1) ja Milla Vähälän (1+0) keskellä pelasi tänään Katariina Niemi (0+1). Avauserässä kolmikko haki yhteistä säveltä, mutta toisen erän alkuun Hietanen ensin kavensi maalin edestä ajassa 22.49 Annamaija Tuloiselan syötöstä ja ampui vain 19 sekuntia myöhemmin Tiia Leppäsen syötöstä numerot 3?4:ään.

SB Pron maalivahti Tiltu Siltanen katsoo, kuinka Senni Hietasen millintarkka laukaus painuu maaliin.

SB Pron maalivahti Tiltu Siltanen katsoo, kuinka Senni Hietasen millintarkka laukaus painuu maaliin.

Steelers peluutti SB Prota vastaan alkuvaiheissa enimmäkseen kahta kentällistä. Kolmoskentässä pelasivat tänään Jenni Lehti, Sara Westerlund ja Pinja Isaksson ja myös kymmenes hyökkääjä Annamaija Tuloisela sai peliaikaa.

Katariina Niemen maalisyöttö on lähtenyt ja Heli Haapalahti valmistautuu iskemään Steelersin neljännen maalin.

Katariina Niemen maalisyöttö on lähtenyt ja Heli Haapalahti valmistautuu iskemään Steelersin neljännen maalin.

? Joukkueen koostumus on edelleen vähän haussa yksittäisten pelipaikkojen osalta, sanoo Jani Perkonmäki.

Neljän maalin takaa-ajoasemasta päätöserään joutunut Steelers sortui päätöserässä taas samaan kuin avauserässä, eli vastustajan hyökkääjien merkkaus oman maalin edessä oli heikkoa.

? Helppoja maaleja tuli liikaa, olimme puolustuspäässä liian pehmeitä. Voitosta ehkä olisi ollut vaikeaa tänään kamppailla, mutta numerot olisivat voineet olla pienemmät. Päätöserässä meiltä loppui vähän bensa, Perkonmäki kiteytti.

Steelers-vahti Sara Seurujärveltä ei 26 torjuntaa enempää venymistä voinut kohtuudella vaatia, sillä useimmat maalit tehtiin lähietäisyydeltä ja liian vapaasti.

? Liigan kärkijoukkueen pelaajat olivat odotetusti meitä paljon fyysisempiä. Ensimmäinen erä on ollut meille yleensäkin vähän pahempi ja vasta toisessa erässä saimme oman pelin kuntoon, myönsi puolustaja Emma Taponen.

Kolme tehopistettä kerännyt Senni Hietanen suojaa palloa.

Kolme tehopistettä kerännyt Senni Hietanen suojaa palloa.

Vaikka parantamisen varaa jäi, valmentaja Perkonmäki ei kuitenkaan jäänyt tappiota voivottelemaan.

? Nämä ovat niitä pelejä, joista saa arvokasta oppia divarin kärkiotteluihin.

Juha Reinikainen

Puolustajat Emma Taponen (2) ja Laura Kakko joutuivat SB Prota vastaan kauden ehkä kovimman vastuksen eteen.

Puolustajat Emma Taponen (2) ja Laura Kakko joutuivat SB Prota vastaan kauden ehkä kovimman vastuksen eteen.

Miia Salminen ja avausmaalin riemua. Hattulalainen on päässyt hyvään pelivireeseen välivuosien ja Pekolan Iskussa vietetyn ajan jälkeen.

Miia Salminen ja avausmaalin riemua. Hattulalainen on päässyt hyvään pelivireeseen välivuosien ja Pekolan Iskussa vietetyn ajan jälkeen.

Steelersin viidennen maalin tekijä Milla Vähälä tavoittelee palloa.

Steelersin viidennen maalin tekijä Milla Vähälä tavoittelee palloa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.