Keskiviikko 17.08.2022
Nimipäivät: Verneri
Hämeenlinna
Melkein selkeää
19°C
Tuuli: 3 m/s EL
 

Vaillance Nihorimbere HJS:aan kaudeksi 2021

HJS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Vaillance Nihorimberen kanssa. Sopimukseen sisältyy koeaika.

Norjalainen keskuspuolustaja siirtyy HJS:n riveihin vapaalla siirrolla pelattuaan viime kaudella Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla IFK Luleån riveissä.

Ennen länsinaapurissa vietettyä kautta Vaillance pelasi Norjan ensimmäisessä divisioonassa pelaavan Raufoss IL:n organisaatiossa sekä Gjovik-Lyn seuran junioreissa.

HJS menetti Kaapo-pelissä kaksi puolustajistaan sairastuvalle määrittelemättömäksi ajaksi.

– Lisäksi meillä on ollut kevään mittaan haku päällä monipuoliselle keskuspuolustajalle. Määrällisesti meillä oli jo ennen loukkaantumisia yhden pelaajan tarve, joten Vaillancen sopimus on sen puolesta suunniteltu juttu, kertoo toiminnanjohtaja Ville Dahlman.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.