Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

Suunnistuskoululaiset hakivat rasteja ja ratkoivat sana-arvoituksia

Luonnon siimeksessä on hyvä harjoitella. Hämeenlinnan Suunnistajien leirin päätöskilpailu sai leiriläisiin liikettä.

Hämeenlinnan Suunnistajien suunnistuskoulun leiri Rengon Suvipielisessä päättyi maanantaina. Jo keväällä näkynyt suunnistuksen suosion kasvu Hämeenlinnan seudulla jatkuu, ja kaksipäiväisellä leirillä viihtyi yhteensä 26 6?12-vuotiasta lasta.

? Todella hyvin on leiri mennyt. Talkooväkeä on ollut paljon paikalla ja lapset ovat olleet reippaita, suunnistuskoulun toinen vastuuohjaaja Eija Raimovaara kertoo.

Menossa tehtävä, jossa piti siirtää kymmenen rastia kartalta toiselle.

Raimovaaran, Anu Laineen ja Venla Imbergin sekä talkoolaisten ohjauksessa liikkui nyt tuplasti enemmän leiriläisiä kuin viime vuonna. Ohjelmassa pääosassa oli tietysti suunnistus: kolme suunnistusharjoitusta ja leikkimielinen loppukisa, jossa muun muassa ratkottiin sana-arvoituksia aiemmin suunnistamalla kerättyjen kirjainten avulla.

Lisäksi tehtiin käpyeläimiä, heitettiin lennokkeja ämpäriin ja karttatehtävässä siirrettiin rasteja kertalta toiselle.

Mikähän se oikea sana on? Loppukisan viimeisellä rastilla piti selvittää sana-arvoitus, missä sijaitsee kisan maali.

Suunnistuskoululaiset ovat harjoitelleet lajiaan huhtikuun puolivälistä asti ja leirin jälkeen käynnistyi koulujen alkajaisviikolle kestävä kesäloma.

? Koulu on nyt reilusti yli puolenvälin ja leirin ajankohtaa on pidetty hyvänä, kertoo Raimovaara.

Päätöskisan maali häämöttää porrasnousun jälkeen.

Suunnistuskoululaiset kiittelivät palautteissaan kivaksi myös oheistoimintoja, kuten uimista ja saunomista. Muonitus oli liikunnallisiin leirioloihin soveltuvaa; jauhelihakeittoa, kinkkukiusausta ja broileripastaa.

Juha Reinikainen

Porrasjuoksu tekee terää!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.