Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Steelers hävisi kauden ehjimmän pelinsä pelanneille EräViikingeille

Puolustaja Tiia Leppänen viihtyi välillä myös vastustajan puolustuspäässä.

Puolustaja Tiia Leppänen viihtyi välillä myös vastustajan puolustuspäässä.

Steelers-naiset kärsivät kymmenennen perättäisen tappionsa Salibandyliigassa EräViikingeille Elenia-Areenalla tänään. Loppunumerot 2?9 (1?2, 1?6, 0?1) heijastelevat hyvin, kuinka kotijoukkue toisessa erässä menetti paikoitellen otteensa kenttätapahtumiin.

? Tämä on ison analyysin paikka, varsinkin oman pään pelaamisessa otimme takapakkia, kommentoi Steelersin päävalmentaja Jani Järvinen.

Maalipörssissä taas yhden sijan ylöspäin hivuttautunut EräViikinkien Tuuli Rannala (2+2) oli yksi illan ratkaisijoista. Hän oli mukana neljässä peräkkäisessä joukkueensa maalissa, joiden turvin vieraat karkasivat kymmenen peliminuutin sisään 0?1-tilanteesta 2?5:een.

Alisa Mäkelä tekee parhaansa keskialueen taistossa.

Alisa Mäkelä tekee parhaansa keskialueen taistossa.

EräViikinkien päävalmentaja Janne Nissinen totesi loppunumeroiden imartelevan omaa joukkuettaan, vaikka EräViikingit pelasikin Nissisen mukaan kauden ehjimmän ottelunsa.

? Koko 60 minuttia oli meiltä kypsää peliä, hän arvioi.

Vahvaksi tiedetty vieraiden kakkosketju rankaisi jo minuutin pelin jälkeen, kun Aino Tuokkola (2+2) syötti Anna Yli-Kojolan (1+1) maalin. Seuraavan vartin ajan Steelers haki hyvin tekopaikkoja, mutta ajassa 16.38 Rannala syötti ja kolmella Veikkauksen pörssipisteellä palkittu Tuokkola viimeisteli kahden maalin vierasjohdon.

Syöttöpiste Milla Vähälän 2?3-maaliin oli Saara Lehtosen (kuvassa) ensimmäinen tehopiste Steelersissä.

Syöttö Milla Vähälän 2?3-maaliin oli Saara Lehtosen (kuvassa) ensimmäinen tehopiste Steelersissä.

Tauolle mentiin tilanteessa 1?2, kun Roosa Kankare laukoi Annamaija Tuloiselan passista hienon osuman. Rannala lisäsi vierasjohtoa toisen erän alussa, mutta Milla Vähälä kavensi pian ohjaamalla vaparin jälkitilanteesta Saara Lehtosen passin sisään.

Oman pään pallonkäsittelyvirheen seurauksena Steelersin Elvira Tyrmi joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti ajassa 22:39. Penkki ei ehtinyt lämmitä kuin kaksi sekuntia, ennen kuin Jenni Morottaja (1+1) siirsi vaparin pari metriä sivulleen ja eleettömän tehokas Tuuli Rannala venytti rysää.

Steelersin Heli Haapalahti yrittää tavoittaa ottelun kakkostähtenä palkittua Tuuli Rannalaa.

Steelersin Heli Haapalahti yrittää tavoittaa ottelun kakkostähtenä palkittua Tuuli Rannalaa.

Morottaja pokkasi ottelusta yhden Veikkauksen pörssipisteen. Arvokas nainen tänään oli myös Viikinki-torjuja Milla Jaatinen. Steelersin maalilla aloittanut Sara Seurujärvi ehti torjua viidesti, ennen kuin hän 2?4-tilanteessa sai tehdä tilaa Mirka Hakkolalle. Hakkolalle kirjattiin kuusi torjuntaa.

Steelersin vasta 13-vuotias Lotta Purhonen pelasi ensimmäisen liigaottelunsa.

Steelersin vasta 13-vuotias Lotta Purhonen pelasi ensimmäisen liigaottelunsa.

Jaatiselle sen sijaan kirjattiin 17 torjuntaa, joista monet olivat todellisia paraatipelastuksia. Myös valmentaja Janne Nissinen kehui torjujaansa. Vaikka eränumerot puhuvat toista kieltä, oli Steelersillä toisessa erässä liuta huipputason tekopaikkoja ennen kuin EräViikingit karkasi.

? Puolustuspäässä jäimme katselemaan palloa liikaa, löysi ensimmäisen pisteensä toisessa Steelers-ottelussaan tehnyt Saara Lehtonen syyksi numeroiden repeämiselle.

Ensiesiintymisensä liigassa teki vasta 13-vuotias Steelersin Lotta Purhonen. Nuorten nostaminen kokoonpanoon kertoo omaa kieltään paitsi hyvästä kasvatustyöstä myös siitä, että rutinoituneita liigatason ratkaisijoita ei nipusta löydy tungokseksi asti.

Puolustuspelin heikkouksien lisäksi Steelers-valmentaja Järvinen tuskaili oman joukkueensa viimeistelyä. Ensi viikonvaihteessa edessä on kolmas peräkkäinen kotipeli TPS:ää vastaan. Turkulaiset kyykyttivät tänään O2:ta peräti 13?4.

? Ehdottomasti odotan, että tulemme pelillisesti takaisin sille sivulle, missä olimme tätä edeltävissä otteluissa, Järvinen sanoi.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.