Miesten edustusjalkapallo siirtyy HJS Akatemia ry:ltä emoseuralle
Miesten jalkapallon Kakkosen sarjapaikka siirtyy kaudelle 2022 HJS Akatemia ry:ltä Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry:lle. Siirrolla on HJS:n mukaan Palloliiton hallituksen lupa. Siirron jälkeen kaikki HJS:n toiminta on yhden hallinnollisen kokonaisuuden alla.
Muutoksella seura kertoo hakevansa toiminnallisen ja hallinnollisen puolen tehostamista ja yksinkertaistamista, mutta erityisesti koko seuran yhteisen identiteetin vahvistamista ja kehittämistä.
– HJS:n miesten edustusjalkapallon aloittaminen ja perustan luominen on vuosien saatossa onnistunut erittäin hyvin erillisen yhdistyksen alla toimien. Nyt on kuitenkin päästy tilanteeseen jossa toiminnan jatkuvuuden ja kehittämisen kannalta yhteisesti todettiin, että aika on kypsä selkeyttää ja yksinkertaistaa rakennetta, puheenjohtajat Juho Juusela HJS ry:stä ja Olli Lehtimäki HJS Akatemia ry:stä toteavat.
Suurin syy muutokselle on heidän mukaansa halu luoda entistä vahvempaa yhteistä seuraidentiteettiä ja pelaajapolkua vauvasta vaariin.
– Uudessa HJS:n rakenteessa miesten edustusjalkapallo toimii omana joukkueena, jonka avulla takaamme myös toiminnan läpinäkyvyyden erityisesti talouteen liittyen. Edustustason jalkapallo on aina pohjimmiltaan kilpaurheilua ja siitä pidämme jatkossakin kiinni. Haluamme tätä kautta vahvistaa pelaajapolkuja, joissa HJS:n junioreilla on paikallisia esikuvia, joiden suorituksia voidaan läheltä seurata ja sitä kautta tuoda omille pihoille ja treenikentille. Tätä kautta uskomme, että oman seuran merkitys entisestään kasvaa ja vahvistuu. Toivon, että tämä on tilanne jo vuonna 2022, mutta yhtä lailla myös 2030–luvulla, jatkossa HJS:n hallituksessa miesten edustoiminnasta vastaava Olli Lehtimäki toteaa.
Toiminnanjohtaja Tommi Laitila kertoo olevansa vakuuttunut, että niin junioritoiminnan kuin edustusjalkapallonkin kehittäminen on yhdessä toimien ketterämpää ja tehokkaampaa.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.