Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Koris-eskarien toiminta laajenee

Hämeenlinnaan perustetaan tulevalle kaudelle kolme Koris-Eskarit joukkuetta vuonna 2015 syntyneille. Maksuton harrastus voidaan toimintaa järjestävän Punapoertin Bluesin mukaan tarjota jo yli 80 lapselle kiitos kummiyritysten tuen.

– Koris-Eskareiden maksuttomuuden ideana on tarjota lapsille mahdollisuus kokeilla monipuolisesti erilaisia harrastuksia. Kolmas joukkue helpottaa sopivan ajankohdan löytymistä. Maksuton kausi on lajikokeiluna tarpeeksi pitkä ja kattava, jotta lapsi ja perhe tietävät onko koripallo lajina heille mieluisa. Meidän mielestämme on yhtä arvokasta rakastua koripallon pelaamiseen kuin huomata, että pitää enemmän muunlaisesta tekemisestä. Kun rohkeasti kokeilee paljon, löytää oman juttunsa, seuran puheenjohtaja Tristan Fay kommentoi.

Juuri palkattu päätoiminen lapsuusvaiheen valmennuspäällikkö Hannu Naumanen tulee vastaamaan myös Koris-Eskarit toiminnan edelleen kehittämisestä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.