Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

HPK Pelicansia parempi kuumassa kiekkoillassa

Markus Nenonen iloitsee avausmaalista.

HPK voitti Pelicansin yli 4.000 katsojan edessä 5-3 (1-0, 1-1, 3-2) kuumassa ottelussa.

Ensimmäinen erä oli suvereenia HPK:n hallintaa ja Markus Nenonen vei Kerhon 1-0-johtoon ajassa 6.50.

Pelicans tasoitti ajassa 34.08 mutta ajassa 35.18 Pelicansin Hannes Björninen ?huipensi? Pelicansin läpi ottelun jatkuneet rumat otteet päähän kohdistuneella taklauksella ja lähti 5+20-minuuttisen saattelemana suihkuun.

Eetu Tuulola onnistui taas maalinteossa kotiyleisön edessä.

Eetu Tuulola onnistui maalinteossa erän viimeisellä minuutilla ja sen jälkeen Rinkelinmäellä valokeilaan astui Pelicans-valmentaja Ville Nieminen jonka kupoli repesi täysin; jäälle lensi ainakin juomapullo ja pelikaaniluotsin oma pikkutakki.

HPK meni päätöserän alussa ylivoimalla 3-1-johtoon Robert Leinon maalilla ja ottelu näytti selvältä, kun Filip Krivosik vei voittomaaliksi jääneellä osumalla Kerhon jo 4-1-johtoon.

HPK juhlii 4-1-maalia maalin syöttäjän Filip Riskan (vas.) johdolla.

Pelicans sai kuitenkin vihdoin pelinsä kulkemaan ja kiri parin HPK-jäähyn avittamana 4-3-numeroihin.

Vieraat pyörittivät peliä vielä loppuminuuteilla hyvin Kerhon päädyssä ilman maalivahtia kunnes illan ainoa kolmen tehopisteen mies Jere Innala iski kiekon tyhjiin ajassa 58.39.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.