Perjantai 22.10.2021
Nimipäivät: Anja, Anita, Anniina, Anitta, Anette
Hämeenlinna
Sadekuuroja
5°C
Tuuli: 9 m/s LEL
 

HJS:n edustusjalkapallon veturi vaihtuu

Ville Dahlman kertoo työnsä jatkuvan uudessa seurassa marraskuun alusta alkaen.

HJS Akatemia ry:n toiminnanjohtajana elokuusta 2018 asti työskennelleen Ville Dahlmanin työsuhde seuran kanssa päättyy lokakuun 2021 lopussa Dahlmanin omasta aloitteesta hänen siirtyessään uuteen työtehtävään seuran ulkopuolelle. Akatemia on Hämeenlinnan Jalkapalloseuran edustusjalkapallon taustayhdistys.

HJS Akatemia ry ja Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry kiittävät Dahlmania paikallisen jalkapallon eteen tehdystä työstä ja seuran kehittämisestä niin junioriorganisaation kuin edustusjalkapallonkin osalta kuluneen hieman yli kuuden vuoden aikana. Seuran puheenjohtaja Olli Lehtimäki näkee seuran roolin kasvattajaseurana koskevan valmentajia ja toimistohenkilökuntaa siinä missä pelaajiakin.

– Villen lähtö seurasta on todella iso menetys tähän hetkeen, mutta ymmärrettävä askel hänen urallaan eteenpäin ja olemme avoimesti keskustelleet hänelle auenneesta mahdollisuudesta. Haluamme seurana olla mahdollistamassa niin pelaajien kuin toimihenkilöidenkin uran kehittymistä. Yli kuuden vuoden työ HJS:n eteen on osoittanut, että Ville on ammattitaitoinen, aikaansaava ja idearikas toiminnanjohtaja, joka on ollut merkittävä osa jalkapallon kasvutarinaa Hämeenlinnassa. Kiitos Villelle vuosista HJS-paidassa ja onnea sekä menestystä uudessa tehtävässä kuningaslajin parissa.

Ville Dahlman kokee käyneensä seurassa urheilujohtamisen korkeakoulun, josta voi ammentaa eväitä myös uusissa tehtävissä työuralla.

– Elokuussa 2015 alkanut matka aitiopaikalla paikallisen jalkapallon kehittämisessä on tullut nyt tällä erää päätökseen ja voin ylpeänä todeta, että me kaikki toimijat yhdessä olemme kasvattaneet seuran tälle tasolle, josta on hyvä jatkaa seuran edelleen kehittämistä kohti parempaa huomista.

– Työ suomalaisen jalkapallon eteen jatkuu marraskuun alussa uudessa seurassa. Aika HJS:n palveluksessa on ollut opettavainen ja kasvattava kokemus, jossa olen saanut haastaa itseäni sekä toteuttaa uskaliaasti uusiakin ideoita.

– Haluan myös kiittää kaikkia, joiden kanssa olen saanut tätä matkaa yhdessä kulkea. Kasvattajaseurasta lähteminen ei ole koskaan helppoa, mutta koen että nyt on oikea aika ottaa seuraava askel urallani ja mahdollistaa myös uudet ajatukset paikallisen jalkapallon kehittämiseksi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.