Perjantai 09.06.2023
Nimipäivät: Ensio
Hämeenlinna
Selkeää
14°C
Tuuli: 3 m/s NNE
 

HJS taipui Ilves 2:lle kahden nuoren joukkueen cup-kohtaamisessa

HJS haki tasoitusta loppuun asti.

Pullerin halliin eli Säästöpankki Areenalle sunnuntai-iltana kokoontunut yleisö sai sen, mitä oli luultavasti tullut hakemaankin. HJS:n ja Ilveksen kakkosjoukkueen kohtaaminen jalkapallon Suomen cupin lohkovaiheessa oli vauhdikas, kahden nuoren ja lahjakkaan ryhmän taisto.

Loppunumerot 1?2 (1?0) imartelevat tällä kertaa vierasjoukkuetta, joka teki tarvittavat maalit vajaan kymmenminuuttisen aikana toisen puoliajan alussa.

? Vastassa oli hyvin samantyyppiset joukkueet. Kummankin kokoonpanossa oli paljon 2000-luvun vaihteen molemmin puolin syntyneitä pelaajia, kommentoi HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen.

Kakkoseen valmistautuva Ilves-ryhmä oli avauspuolikkaalla ajoittain kovassa pyörityksessä. Usean hyvän hyökkäyksen jälkeen HJS:n Juuso Huhtapelto onnistui viimein avausmaalissa 26. peliminuutilla.

Prince Mokuma sai päävalmentaja Hakaselta kehut.

Pelin tempo oli kova ja HJS liikutti palloa parhaimmillaan mieheltä miehelle todella liukkaasti. Cupissa pelataankin paitsi tuloksesta, myös testataan miten vielä rakentuva joukkue pystyy siirtämään oppeja harjoituksista pelikentälle.

Hakanen arvioi joukkueensa onnistuneen puolustuspelille asetetuissa tavoitteissa.

? Onnistuimme puolustuksessa, jaksoimme juosta ja saimme prässin puremaan. Saimme riistoja, mutta riistoista ei saatu maaleja aikaan. Hyökkäyspelissä löysimme ajoittain tilaa ja pääsimme hyvää vastustajaa vastaan myös syöttelemällä eteenpäin, hän puntaroi.

Myös Ilves jaksoi olla iholla.

Rasmus Lehtonen tasoitti 48. minuutilla ja voittomaali syntyi hieman helpon oloisesti vapaapotkusta 57. minuutilla. Artturi Ruuthin laukaus vajaasta paristakympistä suuntautui maata pitkin etukulmaan ja maalivahti Eero Viljanen näytti ehtivän pallon tielle, mutta ei kuitenkaan saanut pelivälinettä pysäytettyä.

? Tulos harmittaa vähän, vaikka monissa asioissa onnistuttiinkin. Muutaman minuutin painopisteen vaihdos riitti Ilvekselle tänään, sadatteli Lauri Hakanen.

HJS rakensi toisella puoliajalla tukun vaarallisia tilanteita oikean laidan kautta.

Oman joukkueensa onnistujiksi Hakanen nosti keskikentän Prince Mokuman joka teki töitä laajalla säteellä ja hyökkäyksen työmyyrän Ossi Lehtosen.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.