Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Antti Pennasesta Suomen nuorten maajoukkueen päävalmentaja vuonna 2020

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen aloittaa Nuorten Leijonien eli Suomen alle 20-vuotiaiden jääkikkomaajoukkueen päävalmentajana toukokuussa 2020. Pennasen sopimus jatkuu huhtikuuhun 2022 asti. HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen onnittelee Pennasta tulevasta pestistä.

? Tämä on jälleen hieno osoitus siitä, että HPK:sta matkataan kiekkomaailman huipulle edelleen myös valmennuspuolella. Antti on HPK:ssa näyttänyt onnistuvansa kehittämään nuoria pelaajia ja saamme Hämeenlinnassa nauttia näistä opeista vielä tulevalla HPK:n 90-vuotisjuhlakaudella. Me HPK:ssa tosin ihmettelemme Jääkiekkoliiton kiirettä julkaista sopimus kesken liigakauden.

Pennanen on tyytyväinen tulevaan mahdollisuuteen, mutta muistuttaa, että se alkaa vasta HPK- ajan jälkeen.

? On hienoa päästä mukaan kehittämään suomalaista jääkiekkoa ja nuoria pelaajia. Turnausvalmentamisen ohella iso osa työstä tapahtuu seurakentällä, mikä motivoi minua suuresti. On myös hienoa päästä täysipainoisesti mukaan kansainvälisen huippukiekon ytimeen. Täytyy kuitenkin muistaa, että nuorten maajoukkueen valmentaminen on tulevaisuutta ja nyt on aika keskittyä täysillä HPK:n kehittämiseen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.