Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

TARKASTUSPÄIVÄT: Viidennes LähiTapiola Loimi-Hämeen toiminta-alueen asukkaista on tarkistuttanut sammuttimensa viimeksi yli viisi vuotta sitten

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyyn vastanneista LähiTapiola Loimi-Hämeen toiminta-alueen asukkaista, joiden taloudesta löytyy käsisammutin, noin puolet kertoo tarkistuttaneensa kotitaloutensa sammuttimen kuluneen kahden vuoden aikana. Vastaavasti noin 50 prosentilla vastaajista tarkastuksesta on tätä pidempi aika tai sammutinta ei ole tarkastettu koskaan. Pieni osuus vastaajista kertoo, etteivät he tienneet, että palosammutin ylipäätään on syytä määräajoin tarkastuttaa.

– Palosammuttimien säännöllisten tarkastusten tehtävä on varmistaa, että hätätilanteessa sammutin toimii. Tarkastus on hyvä tehdä vuoden välein, jos sammutinta säilytetään paikassa, jossa se on alttiina kosteudelle, tärinälle, lämpötilojen vaihtelulle tai pakkaselle. Kodin sisätiloissa pidettäville käsisammuttimille suosittelemme kahden vuoden välein tehtyä tarkastusta, jonka tekee valtuutettu sammutintarkastaja. Jos sammutinta on käytetty, se pitää uusia, kertoo LähiTapiola Loimi-Hämeen riskienhallintapäällikkö Liisa Leinamo.

Jos sammutin on ollut talven kylmässä kesämökissä, ajoneuvossa tai veneessä, on se syytä tarkastuttaa ammattilaisella. Lämpötilan vaihtelun vuoksi sammutin on saattanut menettää painetta tai sammutejauhe on saattanut paakkuuntua, mikä vaikuttaa ratkaisevasti sen toimintakykyyn. Myös veneissä tarkastus tulisi tehdä vuosittain.

Tarkastuksessa katsotaan sammuttimen toimintakunto, ja tarvittaessa se huolletaan tai vaihdetaan uuteen. Säännöllisillä tarkastuksilla pyritään havaitsemaan ennalta mahdolliset viat, jotta sammutin todella toimisi tarvittaessa. Oman sammuttimen seuraavan tarkastusajan näkee sen kylkeen liimatusta tarrasta.

Sammutintarkastuspäiviä eri paikkakunnilla

Paloturvallisuuden edistämiseksi ja vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi LähiTapiola Loimi-Häme järjestää sammutintarkastuspäiviä toiminta-alueensa paikkakunnilla 27.7. ja 6.8.2021 välisenä aikana. Tarkastusajat vaihtelevat paikkakunnittain. Sammutintarkastuspäivät ovat kaikille avoimia ja käsisammuttimen tarkastuksen hinta on 5 euroa/pullo. Sammutintarkastusten paikat ja ajat ovat:

  • TAMMELA, Renkituvantie 10, Mustiala: Ti 27.7.2021 klo 14 – 17
  • AKAA, Kurisjärven VPK, Kurisjärventie 488: To 29.7.2021 klo 10 – 13
  • LAMMI, Tippavaaran Maatalouspalvelu Oy, Ylinen Viipurintie 4: Pe 30.7.2021 klo 12 – 15
  • VESILAHTI, Vesilahden VPK, Kaskitie 2: Ti 3.8.2021 klo 15 – 18
  • HAUHO, Hauhon kk:n VPK, Hauhontie 44: To 5.8.2021 klo 10 – 13
  • LOIMAA, Prisman piha, Aleksis Kiven katu 7: Pe 6.8.2021 klo 12 – 16

Neuvoja alkusammutukseen ? näin käytät käsisammutinta

  • Jos käsisammutin ei ole ennalta tuttu väline, sen käyttöön kannattaa perehtyä. Käsisammutin toimii kerrallaan noin 5?20 sekuntia, jolloin sammutteen oikein suuntaaminen on tärkeää.
  • Jos palon syttyminen huomataan heti, sitä voi yrittää sammuttaa. Alkusammutusvälineitä ovat esimerkiksi käsisammuttimet, sammutuspeitteet ja pikapalopostit. Sammuta palon alku, jos voit, mutta älä vaaranna turvallisuuttasi.
  • Alkusammutusvälineitä kannattaa sijoittaa näkyviin paikkoihin, josta ne tarvittaessa saa helposti käyttöön. Toimiva palovaroitin auttaa havaitsemaan palon ja antaa aikaa toimia
  • Käsisammuttimia on erityyppisiä. Ne voidaan sammutteen mukaan jakaa jauhesammuttimiin, hiilidioksidisammuttimiin ja nestesammuttimiin. Jauhesammuttimet ovat yleisimpiä.
  • Pyri tarkistamaan ennalta, mihin paloihin sammutin soveltuu ja tutustu sen kyljessä olevaan käyttöohjeeseen.
  • Sammuttaessa toimi näin:

1.    Suuntaa suutin palokohteeseen. Tarkoitus on kohdistaa suihku liekkien alaosaan.

2.    Laukaise sammutin venttiilin kahvasta.

3.    Levitä sammutinainetta tasaisesti paloon hieman heiluttavalla liikkeellä.

4.    Älä tyhjennä sammutinta kerralla, vaan seuraa palon sammumista.

  • Tarvittaessa soita 112 ja pyydä palokunta paikalle varmistamaan, että tuli on kunnolla sammunut eikä uudelleensyttymisen vaaraa ole.
  • Viranomaisten määräämien sammutinten tarkastusväliä ja huoltoa ohjaa?sisäministeriön asetus. Omatoimisesti kotitalouteen hankituille sammuttimille se on hyvä ohjenuora.

LähiTapiolan teettämä Arjen katsaus -kysely toteutettiin 4. ja 26.1.2021 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 5.539 suomalaista, joista LähiTapiola Loimi-Hämeen alueen asukkaita oli 311. Kyselyyn vastanneet edustavat Manner-Suomen 15 – 74-vuotiasta väestöä. Kyselyn toteutti Kantar TNS ja sen virhemarginaali on noin 1,3 prosenttiyksikköä ja alueellisen otoksen 5,6 prosenttiyksikköä. 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.