Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Yrittäjän päivää juhlistetaan Hämeenlinnassa Onnistujan päivänä

Heikki Kokko on yksi yrittäjä turnajaisten osallistujista.

Hämeenlinna juhlii huomenna syyskuun 5. päivänä ensimmäistä kertaa ja ensimmäisenä kaupunkina yrittäjän päivää Onnistujan päivänä. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä vuosittainen traditio.

Juhlallisuudet alkavat aamulla Hämeenlinnan Torilta Onnistujan päivän julistuksella ja saavat arvoisensa päätöksen Yrittäjäturnajaisissa historiallisessa Hämeen Linnassa. Onnistujan päivän aikana on luvassa Vuoden Onnistujan palkitseminen, menestyksekkäitä yrittäjätarinoita Hämeenlinnasta ja inspiroivia puhujia.

Onnistujan päivän puhujina nähdään Suomen kallein siivooja Katleena Kortesuo ja suosikkileipuri-kondiittori Jenni Höijer. Molemmat naiset ovat tunnettuja yrittämisen rohkeudesta, sekä taidoistaan kertoa yrittäjyyden lonkeroista.

Onnistujan päivän iltaohjelmistossa on myös Yrittäjäturnajaiset jossa eri alojen yrittäjät haastavat toisiaan kokeilemaan omaa alaansa. Myös näyttelijä-ohjaaja Otto Kanerva kertoo Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin kasvutarinan, sekä juontaa illan turnajaiset.

Illan turnajaisissa toisensa haastavat Heikki Kokko (Café Laurell), Hämeenlinnan Yrittäjien puheenjohtaja Annemari Kuvaja (Kaisan Kukka), Tony Lindqvist (Collaprime) ja Markku Ruohomäki (Sport In Urheilulinna).

Hämeenlinnan Yrittäjät Ry palkitsee myös Vuoden Onnistujan. Palkinnon kriteerit liittyvät jaksamiseen, innovatiivisuuteen sekä kontaktoimiseen. Vuoden Onnistuja voi olla uusi tai vanha yritys tai yrittäjä, läpikäynyt vaikeat ajat ja taistellut tiensä selville vesille tai yrittäjä on auttanut muita yrittäjiä ja yrityksiä omalla osaamisellaan.

Voittajan valitsevat Hämeenlinnan Yrittäjät Ry:n hallituksen jäsenet. Palkintona on uniikki taideteos Hämeenlinnalaisesta Soda Shop Design -yrityksestä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.