Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Perjantai on hauholaisten Herkkujen Yö

Ensi perjantaina hauholaisyritykset kattavat ruokapöydät notkumaan herkuilla hämäläisen suviyön, Herkkujen Yön, kunniaksi. Vieraita odotetaan jälleen saapuvaksi läheltä ja kaukaa nauttimaan hyvästä ruoasta, kulttuurista ja hämäläisestä kesäyöstä.

Wuolteen kartano on ollut mukana alusta lähtien. Tunnelmakartanoiden yrittäjä Leena Sivén tunnustaa olevansa syypää tapahtuman syntyyn.

? Kehittelin tapahtuman Niskavuoren Hauho -hankkeen viime metreillä vuoden 2000 keväällä, jolloin tulin hankkeeseen mukaan. Olin ollut Helsingissä Taiteiden yössä ja ajatus oli jäänyt itämään. Ehdotin hauholaista versiota siitä, Herkkujen Yötä, ja idea sai heti kannatusta.

herkkujen_yo_001

Kesäisen raikkaat salaatit ja tuhdit grilliherkut täydentävät toisiaan Herkkujen Yön kattauksissa. Kuva Jouni Lehtonen

Siitä alkaen tapahtuma on järjestetty vuosittain. Kohteet ovat osin vuosien saatossa vaihtuneet. Mukana on tänä vuonna 7 ravintolaa. Tapahtuman herkkutarjonta on runsas ja kullekin kohteelle ominainen. Siitä kävijät voivat valita parhaiten makuhermoille ja kukkarolle sopivat tuotteet, pienistä naposteltavista runsaaseen herkkubuffeeseen.

Lautsian Lomakeskuksessa on tänä vuonna tarjolla tortilloja kolmella eri täytteellä, jälkiruoaksi churroja ja palanpainikkeeksi mansikkamargaritoja. Ilmoilanselän rannalla sijaitsevassa Lautsiassa lämpiää rantasauna kello 18?22.

Hahkialan Kartanossa tarjotaan tapahtuman alkuperäisen idean mukaisesti pieniä naposteluherkkuja, jolloin jaksaa kokea useamman makunautinnon illan aikana. Hahkialan Kartanolla on perinteen mukaisesti tarjolla riistaherkkuja ja leivonnaisia.

Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi Hahkialassa järjestetään tänä vuonna Herkkujen Yön yökonsertti kello 22. Hämeenlinnalainen pianotaiteilija Tuomas Nikkanen vie kuulijat hetkeksi herkkujen äärestä Sibeliuksen säveliin. Liput kannattaa hankkia ennakkoon, koska paikkoja on rajallinen määrä.

Muita kohteita perjantaina 10.7. kello 18-24 järjestettävässä Herkkujen Yössä ovat Alvettulan Kyläkauppa voileipäviettelyksineen, Peltosirkun Tila vohveleineen, Vihavuoden Koskikahvila kokonaisen palvatun villisian ryydittämänä sekä Witsiälän tanssilava, jossa voi sulatella palvipossua ja muita herkkuja mm. Freemanin ja Jussi Mikkolan duon sekä Beatfoolsin tarjoileman rautalangan tahdissa.

Herkkujen Yön kohteet Hauholla perjantaina 10.7. kello 18?24: ? Alvettulan Kyläkauppa ? Hahkialan Kartano ? Lautsian Lomakeskus ? Peltosirkun Tila ? Witsiälän tanssilava ? Vihavuosi ? Wuolteen kartano

 

 

M/s Wuolle liikennöi Herkkujen Yönä (liput ostetaan laivasta):

  • klo 18.00 lähtö Hauho kk
  • klo 18.30 pysähtyy tarvittaessa Alvettulan rannassa
  • klo 20.15 lähtö Wuolteen kartanosta Vihavuoteen
  • klo 21.15 Vihavuosi, 1 h
  • klo 22.15 lähtö Vihavuodesta
  • klo 23.15 Wuolteen kartano

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.