Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Kuorovieraita Hämeenlinnan kirkoissa

Nuorisokuorot eri puolilta Suomea musisoivat Hämeenlinnan kirkossa sunnuntaina 17.5., kun valtakunnallisessa nuorisokuorokonsertissa esiintyvät Kuusankosken nuorisokuoro sekä nuorisokuorot Diskantti Salosta, Tikva ja Mosaiikki Joensuusta ja Kannelkellot Helsingistä. Mukana ovat myös omat kuorot Aurorina, Hämeenlinnan poikakuoro ja Vanajan nuorisokuoro.

Nuorisokuoro Hml kirkon urkuparvella

Ohjelmiston pääpaino on kuorojen yhteisesityksillä. Runsaan tunnin mittaisen konsertin ohjelmisto on värikäs sisältäen niin Vivaldia ja Sibeliusta kuin espanjalaisia kirkkotansseja ja Antti Parangon orkesterin säestämiä negrospirituaalejakin.

Anderson university chorale Yhdysvalloista konsertoi ensi viikon tiistaina Vanajan kirkossa.

Anderson university chorale Yhdysvalloista konsertoi ensi viikon tiistaina Vanajan kirkossa.

Kansainvälistä väriä seurakunnan kuorokonserttitarjontaan tuovat tiistaina 19.5. Vanajan kirkossa konsertoivat Anderson university chorale Yhdysvalloista ja Faleniko Evangeli Ambomaalta, Namibiasta.

Anderson university chorale on Indianassa sijaitsevan Andersonin yliopiston musiikin, teatterin ja draaman laitoksen kuoro, jota johtaa laitoksen musiikin professori Richard Sowers. Tulevat musiikin maisterit ovat esiintyneet lähes kaikissa Yhdysvaltojen osavaltioissa ja kuoro on tehnyt monta Euroopan kiertuetta. Meneillään oleva kiertue ulottuu Suomen lisäksi Norjaan, Ruotsiin ja Viroon.

Konsertissa on väliaika, jonka aikana on kahvitarjoilu, arpajaiset ja basaari. Konserttiin voi tuoda vanhoja silmälaseja välitettäväksi Afrikkaan. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.