Maanantai 26.09.2022
Nimipäivät: Kuisma
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
8°C
Tuuli: 3 m/s SE
 

Kamariooppera Toivo Kuulasta sai laulajikseen neljä nuorta kykyä

Iittalan musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Tuomas Nikkanen (vas.), säveltäjä Sampsa Ertamo ja ohjaaja / libretisti Arto Myllärinen kertoivat Iittalan Yhtenäiskoululla lisää yksityiskohtia kesän 2018 musiikkijuhlista ja erityisesti Toivo Kuula -kamarioopperasta.

Iittalan kuusipäiväisillä musiikkijuhlilla kesäkuun 13. päivänä kantaesitettävä kamariooppera Toivo Kuulasta on saanut nimekseen Yllätä Ikuinen Virta. Rooleissa kuullaan neljää nuorta ja osaavaa laulajaa.

? Järjestimme tammikuussa avoimet koelaulut ja mukana oli erittäin korkeatasoinen ryhmä, kertoo musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Riitta Muikku-Piirainen.

Toivo Kuulana kuullaan tenori Kalle Virtasta, Kuulan ensimmäisen vaimon Silja Valon (Rauha Nelimarkka) roolin laulaa mezzosopraano Eeva Semerdjiev ja toisena vaimona Alma Kuulana kuullaan sopraano Vilja Riutamaata. Baritoni Matti Torhamo esiintyy kahdessa roolissa, Kuulan isänä ja Sibeliuksena.

? Kamarioopperan säveltäminen on tuntunut luontevalta työltä. Musiikissa en ole yrittänyt matkia Kuulaa, sanoo säveltäjä Sampsa Ertamo.

Neljää laulajaa säestää teoksessa jousikvartetti Odysseus.

Ohjaaja Arto Myllärinen kertoo tehneensä hyvin perusteellista työtä, hän on muun muassa kolunnut läpi synnyinkaupunkiaan Lappeenrantaa, jossa Toivo Kuula avioitui toisen vaimonsa Alman kanssa.

Kuusipäiväisten juhlien järjestäminen 10.?15.6. vaatii tekijöidensä mukaan niin julkista rahoitusta, yhteistyökumppaneita kuin myös arviolta 50 prosentin täyttöasteen jokaiseen konserttiin, jotta tapahtuma taloudellisesti pääsee edes omilleen. Juhlat sisältää toistakymmentä eri tilaisuutta, joista Sampsa Ertamo nostaa esiin torstaina 14.6. järjestettävän Maria Kallionpään konsertin.

? Konsertti järjestetään yhteistyössä Nottinghamin yliopiston Mixed Reality Labin kanssa. Hyvin omaperäinen projekti joka sisältää peliteemallisen rakenteen pelaajan kiipeämisestä vuorelle. Maria on tehnyt väitöskirjankin pianosta superinstrumenttina.

Uskoa kaupunkikeskusten ulkopuolella järjestettävien musiikkijuhlien tulevaisuuteen löytyy, vaikka haaste ei ole helppo.

? Kun intohimo sisältöön syttyy, joustoa löytyy yleensä molempiin suuntiin, sanoo Arto Myllärinen.

Iittalan Musiikkijuhlat kuitenkin hakee jalansijaa myös kantakaupungista. Maanantaisessa tiedotustilaisuudessa oli paikalla myös Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor joka kertoi, että yhteistyö alkaa siten, että Verkatehdas ottaa hoitaakseen juhlien lipunmyynnin.

Toivo Kuula -kamariooppera taas esitetään syksyllä myös Hämeenlinnassa ja Verkatehtaalla, mikäli tarvittava rahoitus löytyy.

Yhteistyötä kantakaupungin suuntaan edustaa myös se, että musiikkijuhlilla perjantaina 15.6. järjestettävän Musiikillisen makumatkan suureen rakkauteen tarjoilusta vastaa Verkatehtaalla aloittava ravintola Verka.

Ilmoittautuminen Iittalan musiikkijuhlien yhteydessä järjestettäville kursseille alkaa 20.3. Tarjolla on peräti kymmenen kurssia laulu- ja soitinkursseista bändikursseihin sekä äänenhuoltoon.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.