Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Jyrki Anttila ja Arja Koriseva Verkatehtaalle helmikuussa

Verkatehtaalle saapuva Arja Koriseva on palkittu Suomen suosituimpana naisartistina ja tv-esiintyjänä.

Verkatehtaalle saapuva Arja Koriseva on palkittu Suomen suosituimpana naisartistina ja tv-esiintyjänä.

Huipputenori Jyrki Anttila ja kansan rakastama tangokuninkaallinen Arja Koriseva vierailevat Verkatehtaalla helmikuussa. Arja Korisevan ja Jyrki Anttilan kemiat kohtaavat esiintymislavalla erinomaisesti. He ovat pitäneet yhteiskonsertteja aiemminkin, esimerkiksi Ilmajoen Musiikkijuhlilla.

Tulevan konsertin ohjelmisto sisältää sykähdyttäviä suomalaisia lauluja sekä klassisen musiikin että viihdemusiikin arkistosta. Luvassa on muun muassa tangot Hurmio ja Rannalla, isänmaallinen Jääkärimarssi sekä upeita viihdekappaleita kuten Kun aika on, Enkelin silmin, Sinun silmiesi tähden ja Romanssi. Duettona kuullaan esimerkiksi kaunis ja koskettava Jotain jää elokuvasta Kaksipäisen kotkan varjossa.

Konsertin taidokasta nelihenkistä orkesteria johtaa klarinetisti-saksofonisti Kimmo Leppälä, joka on esiintynyt useiden suomalaisorkestereiden kanssa.

Seinäjoen Tangomarkkinat vuonna 1989 voittanut Arja Koriseva on viihdemaailman suursuosikki, joka on hurmannut ihmiset kaikkialla Suomessa. Arja Koriseva on toteuttanut useita loppuunmyytyjä konserttikiertueita, ja levyttänyt yli kymmenen pitkäsoittoa, joista yhdeksän on myynyt vähintään kultaa. Lisäksi hän on esiintynyt menestyksekkäästi niin televisiossa kuin teatterissakin.

Arja Koriseva on osallistunut kahdesti kansainvälisiin laulukilpailuihin sijoittuen molemmilla kerroilla kolmen parhaan joukkoon, ja hänet on palkittu Suomen suosituimpana naisartistina ja tv-esiintyjänä.

Vahvaääninen oopperatenori Jyrki Anttila on ollut kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan vuodesta 1998 lähtien. Hän on opiskellut laulua muun muassa kansainvälisestikin tunnetun basso Jaakko Ryhäsen johdolla.

Jyrki Anttila on esiintynyt useissa Wagnerin päätenorirooleissa.

Jyrki Anttila on esiintynyt useissa Wagnerin päätenorirooleissa.

Jyrki Anttila on vieraillut oopperarooleissa niin ulkomailla kuin Suomen maakuntaoopperoissakin. Lisäksi hän on konsertoinut muun muassa Yhdysvalloissa, Japanissa, Australiassa, Ruotsissa, sekä suomalaisten orkestereiden vierailevana solistina. Erityisenä intohimonaan Jyrki kokee Wagnerin musiikin, ja hän onkin esiintynyt useissa Wagnerin päätenorirooleissa.

Jyrki Anttila on voittanut vuonna 1997 järjestetyn Someron valtakunnallisen tenorilaulukilpailun ja vuonna 1999 Tampereella järjestetyn Opera Grand Prix -kilpailun.

Lauluni aiheet, su 19.2.2017 klo 15 Verkatehdas, Hämeenlinna.

(Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.