Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Irwin Goodman Weekendissä monipuolista ohjelmaa

Matti Esko esiintyy Irwin-weekendissä.

Hämeenlinnassa 24.?25.2. järjestettävässä Irwin Goodman Weekend -tapahtumassa muistellaan menneitä ja tuodaan uudessakin valossa esille takavuosien supertähti, Irwin Goodman, hänen musiikkinsa ja tarinansa.

Viikonlopun tilaisuuksissa eletään vahvasti tätä päivää, eikä pelkästään nostalgian hengessä, vaikka pääosassa onkin Irwinin musiikki, elämä ja ura. Lauantain Cafe Bar Skogsterin Retee-Goodman -iltapäivän musiikillisessa paneeli-keskustelutilaisuudessa pureudutaan syvälle Antti Hammarbergin ja Vexi Salmen luomaan tyylisuuntaan ja peilataan sitä niin tähän päivään kuin 1900-luvun lopun kulttuuriinkin Suomessa. Suomi 100 -teeman nimissä tarkastellaan yli viisikymmenvuotista irwinismiä ennen ja nyt. Mahdollisuuksien mukaan keskusteluun on tulossa myös Vexi Salmi.

Tapahtumapaikkoja ovat Skogsterin lisäksi Emilia Klubi ja Albertin kellari. Paikalla eri pisteissä on irwinismin mestareita ja perillisiä, joten musiikkia ja muuta ohjelmaa on tarjolla runsaasti. Viikonlopun musiikkiohjelmassa kuullaan tämän hetken eniten keikkailevia nykyirwinismin edustajia.

Mukana ovat ainakin laulaja Matti Esko, Tapani Koivusto, kansan syvien rivien suosikkiyhtye Kadun Kaswatti ja Irwinin pitkäaikaisimpiin lukeutuva taustamuusikko, laulaja-kitaristi Ari Goodman yhtyeineen, sekä monet muut Irwinin ystävät ja aikalaiset. Ydinteemana on Irwinin rikas musiikkirepertuaari, jonka sisällöntuottajana on toiminut sanoittajavelho Vexi Salmi.

Irwin-klubi eli Irwin Goodman ry järjestää tapahtuman yhteistyössä Tawastia Group:n kanssa. Irwin Goodman ry on nykyirwinismin vahva vaikuttaja ja yhdistys on vastannut aikojen saatossa useiden tapahtumien järjestelyistä niin yksin kuin yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Hämeenlinnassa viimeisin oli suuren yleisön ja laajan mediahuomion saavuttanut Irwin Goodman festivaali Aulangolla kesällä 2013. Irwin-tapahtumia on vuosittain järjestetty eri puolella Suomea.

Päivän ja alkuillan tapahtumapaikkoihin on vapaa pääsy, mutta Emilia Klubille pe ja la (klo 23?04) on pääsymaksu.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.