Maanantai 04.12.2023
Nimipäivät: Airi, Aira

Tuuli:
 

Hauhon Yrittäjämessut kertoo mitä naapurisi tekee

Hauholla pitkään jatkunut yrittäjämessujen traditio saa jatkoa toukokuun ensimmäisenä lauantaina, kun Hauhotalossa ja sen piha-alueella järjestetään Hauhon Yrittäjämessut. Messuille on tulossa näytteille asettajiksi pääasiassa hauholaisia yrittäjiä sekä yhteisöjä.

Hauhon Yrittäjien puheenjohtaja Asko Ylöstalo kertoo, että Hauhon Yrittäjien keskuudessa oli jo jonkin aikaa esillä idea viritellä Hauhon Yrittäjämessut uudelleen käyntiin. Edellisen kerran Yrittäjämessut järjestettiin Hauholla vuonna 2005. Lopullisen sysäyksen antajaksi hän mainitsee yrittäjäkonkarin ja Hauhotalo Oy:n hallituksen puheenjohtajan, Veikko Tuomisen.

Messutarjonta on suunnattu niin hauholaisille vaki- ja vapaa-ajan asukkaille kuin naapurikuntienkin väelle.

? Messut esittelee laajasti hauholaista yrittämistä ja osaamista teemalla ?Tiedätkö mitä kaikkea yrittäjä-naapurisi tekee??. Tavoitteena on, että ihmiset tulevat sankoin joukoin paikalle tutustumaan hauholaisiin yrittäjiin ja ammattilaisiin. Lisäksi Hauholta löytyy erinäinen määrä erilaisia yhdistyksiä joista monikaan ei tiedä, mutta messuilla se selviää, Asko Ylöstalo innostaa.

Messuilla järjestetään kysely, johon vastanneiden kesken arvotaan hauholaisten yritysten palveluja ja tuotteita kuten mökkiyö Hauholla ja lippupaketteja Witsiälän lavan tansseihin.

Hauhon messut järjestetään lauantaina 7.5., messukeskuksena Hauhotalo. Messut järjestää Hauhon Yrittäjät ry. Messuosastoja voi varata Mona Iso-Mustajärveltä voilaky(a)pp.inet.fi. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.