Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Eppu Normaali ensi juhannukseksi Kapakanmäelle

Eppu Normaali esiintyy juhannuksena 2019 Tuuloksen Kapakanmäellä. Yhtyeen laulaja Martti Syrjä kuvattuna tässä Eput-elokuvan lehdistönäytöksessä Verkatehtaalla vähän alle kaksi vuotta sitten.

Maamme suosituimpien tanssilavojen joukkoon lukeutuva Tuuloksen Kapakanmäki katsoo jo kovaa vauhtia kohti kesää. Ensi vuodesta on tulossa yksi huvikeskuksen kaikkien aikojen vahvimmista ja monipuolisimmista.

Nyt esimerkiksi on jo varmistunut, että juhannuspäivän, 22. kesäkuuta, huippuesiintyjäksi saapuu suomalaisten suursuosikki Eppu Normaali. Muut kyseisen illan sekä juhannuksen tienoon esiintyjät vahvistetaan erikseen.

Lipunmyynti Eppu Normaalin keikalle on jo alkanut Ticketmasterissa. Kapakanmäki sijaitsee Hämeenlinnan Tuuloksessa Lahden Valtatien varrella.

Suurlavalle mahtuu samaan aikaan yli 2.000 ihmistä tanssimaan ja juhlimaan. Tanssikausi kestää vuosittain huhtikuusta lokakuuhun, mutta Kapakanmäen ravintolarakennus takaa alueen monipuolisen käytön ympäri vuoden.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.