Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Barokkiharpisti Margret Köll vierailee FiBOn kanssa Hämeenlinnassa

Suomessa harvakseltaan kuultu barokkiharppu säihkyy Suomalaisen barokkiorkesterin konsertin tähtenä 18. maaliskuuta Hämeenlinnan raatihuoneella. Ohjelmassa on Händelin, Avisonin, Geminianin, Corellin ja Vivaldin teoksia, jotka on kaikki sävelletty, sovitettu tai julkaistu Lontoossa 1710?1740-luvuilla. Toinen teoksia yhdistävä piirre on italialaisuus, joko säveltäjän syntyperän, sävellystyylin tai molempien perusteella.

Konsertin solisti Margit Köll. Kuva: Armin Linke

Musiikilla oli jo 1500-luvulta alkaen ollut merkittävä rooli Englannissa ensin renessanssin ja sittemmin sitä kiinteästi jatkaneen maan merkittävimpiin säveltäjiin kuuluneen Henry Purcellin luoman barokkityylin myötä. 1600-luvun loppua kohden taidemusiikkikenttä kuitenkin hiipui, ja Purcellin kuolema vuosisadan lopussa synnytti melkein tyhjiön.

Lontooseen asettunut saksalaissyntyinen Georg Friedrich Händel nousi kuitenkin 1700-luvun alkupuolella vauhdilla englantilaisen musiikkielämän uudeksi lemmikiksi. Händel oli omaksunut Italiasta barokin ajan tärkeimmän musiikkikeskuksen vaikutteet ja hyödynsi niitä italialaisuutta rakastaneessa Lontoossa. Italialainen barokki oli valloittanut Eurooppaa muuallakin kuin Brittein saarilla, mutta siellä musiikinnälkäinen yleisö ja harvinaisen edistyksellinen nuotinpainatus- ja kustannusala edistivät asiaa. Händel sävelsi taitavasti sekä Corellin tyylin mukaisia concerto grossoja että myös Vivaldin kehittämiä kolmiosaisia soolokonserttoja.

Händel oli erityisen innostunut harpusta ja sisällytti harppuosuuksia oopperoihinsa ja oratorioihinsa sekä sovitti harpulle omia teoksiaan. Händelin tunnettu harppukonsertto valmistui alun perin Alexander?s Feast -oratorion yhteyteen eräänlaiseksi välisoitoksi. Konserton tulkitsee Margret Köll, joka on Suomessa harvoin kuullun barokkiharpun taitajien ehdotonta eliittiä.

Händelin teosten ohella konsertissa kuullaan Charles Avisonin, Francesco Geminianin, Arcangelo Corellin ja Antonio Vivaldin italialaista barokkia edustavia teoksia, jotka kaikki on sävelletty, sovitettu tai julkaistu Lontoossa 1710?1740-luvuilla.

Konsertti on jatkoa FiBOn Hämeenlinnan kulttuurielämää viime vuosina rikastuttaneelle konserttitoiminnalle, jota orkesteri on tehnyt yhteistyössä Sibelius Celebrationsin, Musiikkia linnassa -tapahtuman ja Hämeenlinnan seurakunnan kanssa.

Kulttuuria ja historiaa täynnä olevalla Hämeenlinnan alueella mainioiksi konserttipaikoiksi ovat osoittautuneet esimerkiksi lukuisat vanhat kirkot ja Raatihuone, joiden akustiikka on erinomainen vanhalle musiikille. Myös yleisöltä saatu palaute innostaa orkesteria konsertoimaan jatkossakin Hämeenlinnassa.

Italialainen Lontoo ? kuinka saapasmaan musiikki hurmasi britit

La 18.3.2017 klo 16 Raatihuone, Hämeenlinna

Avison?Händel?Geminiani?Corelli?Vivaldi

Margret Köll, barokkiharppu

Suomalainen barokkiorkesteri

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.