Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Amon Amarth lämmittää Maiden-kansaa viikinkihevillä

Iron Maiden aloitti The Book Of Souls -maailmankiertueensa Yhdysvalloista. Hämeenlinnassa yhtye konsertoi kesäkuussa.

Iron Maiden aloitti The Book Of Souls -maailmankiertueensa Yhdysvalloista. Hämeenlinnassa yhtye konsertoi kesäkuussa.

Iron Maidenin kesäkuisen Hämeenlinnan konsertin esiintyjälista on täydentynyt entisestään. Kesäillan Iron Maidenille avaa jo aikaisemmin julkistettujen Sabatonin ja The Raven Agen lisäksi ruotsalainen metalliyhtye Amon Amarth.

Iron Maidenin kuukausi sitten käynnistynyt The Book Of Souls -maailmankiertue valloittaa Kantolan tapahtumapuiston keskiviikkona 29. päivänä kesäkuuta.

Amon Amarth on vakiinnuttanut asemansa viikinkimetallin kärkikaartissa omaperäisellä tyylillään ja mahtipontisilla sävellyksillään. Skandinaavisesta mytologiasta sanoituksiinsa ammentava yhtye julkaisi vastikään uuden studioalbuminsa Jomsviking.

Iron Maiden julkaisi Suomessakin pariksi viikoksi listaykköseksi nousseen albuminsa The Book Of Souls viime syksynä. Levy nousi listakärkeen yli 40 maassa. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.