Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Synnytysvuodeosaston buffasta erinomaista palautetta

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin sairaaloissa Hämeenlinnassa ja Riihimäellä ruokailleet potilaat antavat KHSHP:n ruoan laadulle kokonaisuudessaan arvosanan hyvä.

Nousua keskiarvoisessa tyytyväisyydessä viime vuoteen nähden oli 2,5 prosenttia. Tänä vuonna erityisesti ruuan lämpötila sai hyviä arvioita ja ruoan maku arvioitiin 4,5 prosenttia paremmaksi kuin vuonna 2016.

Eurooppalaisissa sairaaloissa on yleistä, että potilas saa itse valita, mitä ruokaa lautaselleen saa.

Keskussairaalan synnytysvuodeosastolla pilotoidaan parhaillaan noutopöytää, josta vastasynnyttäneet äidit ja myös perhehuoneissa yöpyvät isät voivat noutaa ruokaa ja aterioida omaan tahtiinsa.

Ensimmäinen palaute perheiltä on sairaanhoitopiirin mukaan ollut suorastaan ylistävää, vaikka ruokaa ei ainakaan toistaiseksi saa valita useampien eri vaihtoehtojen joukosta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.