Perjantai 09.12.2022
Nimipäivät: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli
Hämeenlinna
Verrattain selkeää
-9°C
Tuuli: 2 m/s ESE
 

Syksyistä piano- ja laulumusiikkia Wetterhoffin talossa

Wetterhoffin Vanhassa Kutomossa marraskuun 6. päivänä kello 16 järjestettävässä Syyssäveliä-konsertissa kuullaan Sibeliuksen, Kuulan ja Kasken laulujen ja pianoteosten lisäksi Duon pianistin kynästä lähteneitä säveliä, muun muasss tekeillä olevaa pianosarjaa Matka mielikuvitusmaahan. Konsertissa jäähyväisten ja kaihon sävelten kanssa soivat värit, varisevat lehdet ja myös ilo. Artisteina konsertissa esiintyvät sopraano Riitta Muikku-Piirainen ja pianisti Tuomas Nikkanen. Duo on tehnyt yhteistyötä vuodesta 2013 ja on konsertoinut erityisesti Etelä-Suomessa erilaisin ohjelmakokonaisuuksin.

Konserteissa on korostunut pyrkimys löytää kiinnostava näkökulma esitettävään ohjelmistoon, joka myös asettaa sävelletyn musiikin ja sen säveltäjät niin aikakautensa kuin oman henkilöhistoriansakin viitekehykseen.

Duo on mielellään keskittynyt yksittäisten säveltäjien muotokuvakonsertteihin. Näissä konserteissa yleisö tutustutetaan säveltäjän erityisluonteeseen lauluista ja pianokappaleista muodostuvan ohjelmakokonaisuuden kautta.

Duo on rakentanut tällaiset kokonaisuudet Pjotr Tsaikovskista, Franz Lisztistä, Sergei Rahmaninovista,  Oskar Merikannosta ja Heino Kaskesta.

Lisäksi Duo on esittänyt tarinallisia konsertteja yhteistyössä Riitta Hietasen kanssa aiheinaan Clara ja Robert Schumannin rakkaustarina, Maikki ja Armas Järnefelt ja Kansalaissota.

100-vuotiasta Suomea Duo juhlisti laajalla konsertilla, joka sisälsi mm. Sibeliuksen, Saariahon, Einojuhani Rautavaaran, Madetojan, Raition ja Aarre Merikannon musiikkia, sekä Suomen varhaisinta sävellettyä musiikkia Collanin ja Paciuksen sävelin.

Vuonna 2021 Duo on työstänyt hengellisen klassisen musiikin ohjelman, joka esitettiin Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan toimesta Hämeenlinnan kirkosta striiminä ja yhtenä 2021 Iittalan musiikkijuhlien konserteista.

Duo on osallistunut Pariisin Concours International Leopold Bellaniin vuonna 2014 ja Düsseldorfin International Anton Rubinstein Competitioniin vuonna 2017. Duo Riitta Muikku ja Tuomas Nikkanen on ollut perustamassa Iittalan musiikkijuhlia ja johtaa festivaaleja jo kohti seitsemättä toimintavuotta.

Kuva: Susa Dosa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.