Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Sporttimekka on kasvanut turhia pullistelematta

Sporttimekan valttina on, että suurin osa asiakkaista on tullut salille suositusten ansiosta. Salille pääsee treenaamaan mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Sporttimekan valttina on, että suurin osa asiakkaista on tullut salille suositusten ansiosta. Salille pääsee treenaamaan mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Kantolassa sijaitsevan Sporttimekan seinien sisäpuolella on tehty suuria, mutta julkisesti suuremmin pullistelematta.

? Kuntosali lähti vähän omista tarpeistamme, kun kaipasimme salia, johon voisi tulla treenaamaan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, kertovat yrittäjät Simo Bogdanoff ja Toni Rämö.

Sporttimekka aloitti Kantolassa 3,5 vuotta sitten avaamalla lisäravinteiden maahantuontiyrityksen noutovaraston ja kuntosali on ollut toiminnassa nyt parisen vuotta. Pienestä lähtenyttä salia on laajennettu niin, että tiloja on nyt tuhat neliömetriä. Treenimahdollisuuksia on tarjolla perinteisistä kuntosalilaitteista pyörä- ja soutuergometreihin ja juoksumattoihin. Crossfit-tyyppistä treeniä varten Sporttimekassa on erillinen, väljemmin sisustettu sali. Parhaillaan Sporttimekassa on menossa uusien pukuhuonetilojen rakentaminen.

? Suurin valttimme on, että käytännössä kaikki asiakkaamme ovat tulleet meille suositusten kautta. Asiakkailta kuulee koko ajan, että tänne ei ole esimerkiksi salipukeutumisen suhteen samanlaista kynnystä tulla kuin monille muille saleille, Toni Rämö sanoo.

Simo Bogdanoff täydentää, että salikulttuuria on tarkoituksella luotu rennoksi ja keskustelevaksi, mutta harjoittelua palvelevaksi.

? Sporttimekassa kävijät yleensä tervehtivät toisiaan ja laitteilta toiselle siirrytään joustavasti. Täällä saa kommunikoida, hän kiteyttää.

Kuntosalin laitteet yrittäjät ovat valinneet vahvan kokemuksen pohjalta, sillä Simolla on takanaan 15 vuoden ura kilpakehonrakentajana. Salilla treenaaville onkin haluttaessa tarjolla ammattitaitoista valmennusta ravitsemuksen ja oikean harjoittelun yhdistämiseksi. Sporttimekan tiloissa voi myös käydä kiropraktikon, fysioterapeutin tai hierojan vastaanotolla.

Sporttimekkaa käyttävät voimaharjoittelussaan myös useat paikalliset palloilujoukkueet ja esimerkiksi fitness-kilpailijat. Ylivoimainen enemmistö asiakkaista kuitenkin käy salilla ilman kilpailullisia tavoitteita. Yrittäjät korostavatkin, että salille ovat tervetulleita kaikki kuntoilijoista ja painonpudottajista lähtien, jotka edustavatkin salin ylivoimaisesti suurinta enemmistöä. Erityisen iloisia ja yllättyneitä Bogdanoff ja Rämö ovat siitä, kuinka hyvin naiset ovat löytäneet Sporttimekkaan.

? Aluksi emme edes rakentaneet pukutiloja naisille, kun ajattelimme ettei täällä naisia käy kuitenkaan. Nyt asiakkaistamme jo noin kolmasosa on naisia, ja osuus näyttää olevan kasvamaan päin, Rämö kertoo.

Salille pääsee harjoittelemaan magneettikortilla mihin aikaan päivästä tahansa, eikä turhaan:

? Muun muassa vuorotyöläisiä käy treenaamassa yölläkin ja samoin aamulla ennen töihin menoa treenaavia käy paljon.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.