Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Rattijuoppo jäi kiinni kahdesti Hämeenlinnassa

Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan asianomistajan eteen oli kääntynyt henkilöauto Pälkäneentiellä perjantaina kello 14.30 aikoihin.

Asianomistaja oli ajanut henkilöautolla Pälkäneentietä Hämeenlinnan suuntaan, kun Hauhontaustantieltä oli kääntynyt henkilöauto suoraan hänen eteensä. Asianomistaja törmäsi eteen kääntyneen auton takaosaan. Hauhontaustantieltä kääntynyt auto oli poistunut törmäyksen jälkeen paikalta.

Poliisipartio tapasi paikalta poistuneen henkilöauton Hämeenlinnan keskustasta. Autoa kuljetti 1940-luvun alussa syntynyt mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 2,26 promillea.

Mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. Tämän lisäksi hänen epäillään syyllistyneen myös liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen lauantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea Janakkalan Turengissa.

Mies oli menettänyt kuljettamansa auton hallinnan suistuen ajosuunnassa oikealle lumipenkkaan. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisipartio pysäytti perjantaina aamupäivällä Riihimäen keskustan tuntumassa henkilöauton liikennetarkastusta varten. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt ajokiellossa oleva mies puhalsi seulonta-alkometrin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Autoon määrättiin tehtäväksi paikanetsintä. Autosta löytyi huumausaineita huumausainerikoksen verran. Lisäksi kuljettajan asuntoon tehtiin kotietsintä, jonka yhteydessä löytyi lääkeaineita ja ampuma-aseen patruuna.

Miehen epäillään syyllistyneen huumausainerikoksen lisäksi rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen ja lievään ampuma-aserikokseen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.