Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

”Pelastetaan koko Suomen raideliikenne Hämeessä”

Kanta-Hämeen kuntapäättäjät ja -johtajat Hattulasta, Hausjärveltä, Hämeenlinnasta, Janakkalasta, Lopelta ja Riihimäeltä kokoontuivat säännölliseen tapaamiseensa hyvässä yhteistyössä Lopella 14.3.2019. Työryhmä käsitteli maakunnan yhteisiä edunvalvonta-asioita, mm. sotea sekä raideliikennettä Tampereen ja Helsingin välillä. Ryhmä päätti kokouksessaan antaa raideliikenteen kehittymisestä lausunnon.

??Vahvistuva Suomirata mahtuu rakentumaan nykyistä päärataa mukaillen, ja näin tehden myös hyöty investoinnista on paras niin aluetalousvaikutukselta kuin koko Suomen kestävän liikenteen kannalta.

Ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteet edellyttävät voimakasta panostamista raideliikenteeseen. Tampere-Helsinki -välin pääradan matkustajamäärien on ennakoitu lähes kaksinkertaistuvan n. 4,5 milj. matkustajasta/vuosi n. 8 milj. matkustajaan/vuosi, mikäli tavoite junaliikenteen kulkutapaosuuden kasvusta (5 % => 8 %) saavutetaan. Tämä edellyttää radan merkittävää kapasiteetin nostoa ja nopeuttamista. Ratakapasiteetin kasvattaminen mahdollistaa myös lähijunaliikenteen paremman toteuttamisen. Paitsi nopea uusi ratayhteys, tarvitaan nykyisen radan perusparantamista. Henkilöliikenteen lisäksi myös tavaraliikenne vaatii pääradan päivittämistä 2000-luvulle. Suomirata hyödyttää siis laajasti raideliikenteen kehittymismahdollisuuksia ja koko Suomea.

Tampere-Helsinki -välisen nopean ratayhteyden toteuttaminen luo koko kasvukäytävästä yhteneväisen työssäkäyntialueen. Tämä luo valtakunnallisesti nopeimmin kasvavien seutujen elinkeinoelämälle uusia mahdollisuuksia koskien työvoiman liikkuvuutta ja muita resursseja. Nopeat raide- ja lentoyhteydet ovat yritysten kansainvälisen saavutettavuuden kannalta keskeisiä.

Tehdyssä selvityksessä Tampere-Hämeenlinna-Riihimäki- Helsinki -ratakäytävän kehittämisen aluetaloudellisten vaikutusten ns. kasautumishyödyn on arvioitu olevan parhaimmillaan suuruusluokka 58 milj. euroa/vuosi. Tämä toteutuu kun nopeus on 250 km/tunnissa ja myös hämäläiset pendelöijät ovat kyydissä mukana.?

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.