Keskiviikko 17.07.2024
Nimipäivät: Ossi, Ossian

Tuuli:
 

Palmia jatkaa yhteistyötä Hämeenlinnan kaupungin kanssa ateria- ja siivouspalveluissa

Palmia jatkaa ateria-, siivous- ja käyttäjäpalvelujen tuottajana Hämeenlinnan läntisen kantakaupungin sekä Hauhon, Lammin ja Tuuloksen alueella. Palvelukohteita on yhteensä kolmisenkymmentä ja niihin kuuluu muun muassa kouluja, päiväkoteja, monitoimitiloja ja kirjastoja.

Palvelukokonaisuuteen haettiin kilpailutuksella kumppania, jonka kanssa voidaan toimia hyvässä yhteistyössä ja -hengessä koko sopimuskauden ajan. Tavoitteena on, että loppukäyttäjät kokevat palvelun toimivana.

Ateriapalveluiden osalta hankinnan tavoitteena on kohtuuhintainen maistuva ja ravitseva ruoka siten, että ruokailijat saadaan syömään hyvin ja hävikkiä on mahdollisimman vähän. Siivous- ja käyttäjäpalveluiden osalta hankinnan tavoitteena on kohtuuhintainen, toimiva ja riittävä palvelu.

Hämeenlinnan kaupungin hankintapäällikkö Aapo Korte pitää kilpailutusta onnistuneena.

– Tarjouskilpailun valmisteluun panostettiin, mikä näkyi muun muassa alan toimijoiden kanssa käytyinä useina vuoropuheluina. Vuoropuhelut käytiin erittäin hyvässä hengessä ja vaikka vain yksi yritys voi voittaa kilpailutuksen, uskon, että vuoropuhelut hyödyttivät kaikkia niihin osallistuneita.

Uusi sopimus Palmian kanssa allekirjoitettiin lokakuussa. Sopimuskausi alkoi 1. elokuuta ja se on kestoltaan neljä vuotta sisältäen lisäksi neljän vuoden option.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.