Keskiviikko 27.09.2023
Nimipäivät: Vesa

Tuuli:
 

Päihtyneitä ja ajo-oikeudettomia kuljettajia liikenteessä

Sunnuntaina kello 15.30 poliisipartio pysäytti Hämeenlinnassa Mustikkatiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneelta 25-vuotiaalta naiselta puuttui ajo-oikeus. Nainen on jäänyt vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 12 kertaa.

Kello 00.30 sunnuntaina poliisipartio havaitsi Hämeenlinnassa mopon, joka rikkoi liikennesääntöjä ajamalla ajoneuvolla tietä, jossa ajo on kielletty liikennemerkillä. Partio sai mopon pysäytettyä Hallituskadulla ja pysäytyksen yhteydessä selvisi, että mopoa kuljettanut 15-vuotias poika oli nauttinut alkoholia.

Poika puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänet kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin asian varmistamiseksi. Poliisi ja lastensuojelu jatkavat asian selvittämistä.

Sunnuntaiaamuna kello 9.30 poliisipartio pysäytti Lahdessa Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 43-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumusepäilyn.

Kello 16.30 sunnuntaina poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa Asikkalassa VT24:lla Kurhilan kohdalla, kun poliisia vastaan ajoi neljän auton letka, jonka viimeinen auto lähti ohittamaan muita kovalla nopeudella.

Partio mittasi ohittavan auton nopeudeksi 131 km/h, nopeusrajoituksen ollessa kyseisessä kohdassa 80 km/h. Autoa kuljettanutta 58-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Kello 16.30 sunnuntaina poliisipartio pysäytti Hämeenkoskella Asikkalantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut alle 50-vuotias nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Naiselle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe, joka vahvisti epäilyn.

Sunnuntaina kello 17 poliisipartio pysäytti Lahdessa Ahtialantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneella 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt vuoden aikana 28 kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.