Torstai 21.09.2023
Nimipäivät: Mervi

Tuuli:
 

Pahoinpitelyjä kirjattiin pitkin pitäjiä Hämeessä

Naiskaksikolle oli tullut sanaharkkaa puolenyön aikoihin Hämeenlinnan keskustan ravintolan edustalla.

Ravintolan jonossa riidan toinen osapuoli oli haukkunut toista naisista, jolloin tämä oli lyönyt haukkujaa.

Suunsoitto oli jatkunut, jolloin haukuttu oli uudelleen lyönyt haukkujaa. Naisia oli kehotettu lähtemään eri suuntiin.

Muutamaa tuntia myöhemmin kaksikko oli tavannut toisensa, jolloin osat vaihtuivat.

Nyt aikaisemmin haukkujana ollut käytti fyysistä voimaa lyöden toista naista ja kaatoi hänet maahan. Poliisi tutkii tapahtunutta lievänä pahoinpitelynä.

Sunnuntaina puolenyön jälkeen tapahtui Hämeenlinnan keskustan pubissa pahoinpitely, jossa oli osallisena kolme naista. Heille oli tullut suusanallista riitaa jostain, jonka seurauksena kaksi naisista oli pahoinpidellyt kolmatta.

Pahoinpitelijät olivat ehtineet poista paikalta ennen poliisipartion paikalle saapumista, mutta heidän henkilöllisyydet ovat poliisin tiedossa

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän käynnissä olevasta tappelusta lauantai-iltana Hämeenlinnan keskustassa.

Partion päästessä tapahtumapaikalle kahdella miehellä oli suusanallinen riita käynnissä. Ilmoituksen mukaan miehistä nuorempi olisi ollut aktiivinen pahoinpitelyssä.

Partiolle selvisi, että kiinniotettu parikymppinen mies oli käyttäytynyt aggressiivisesti koko illan. Hän oli riidellyt kadulla naisen kanssa, kun keski-ikäinen mies oli mennyt rauhoittelemaan nuorta miestä.

Mies kohdisti aggressionsa vanhempaan mieheen lyömällä häntä aiheuttaen vammoja. Pahoinpitelyjen seurauksena myös asianomistajan aurinkolasit rikkoontuivat.

Nuori mies otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän sunnuntain vastaisena yönä kolmen aikoihin Heinolan keskustaan. Ilmoituksen mukaan mies on käynyt taksinkuljettajan kimppuun.

Partio sai tapahtumapaikalla selville, että nuori mies oli mennyt istumaan taksiin eikä hän osannut kertoa mihin hänet vietäisiin. Useista tiedusteluista huolimatta taksinkuljettaja ei saanut osoitetta matkustajalta.

Taksinkuljettaja meni poistamaan miestä autosta, jolloin matkustaja kimpaantui ja alkoi lyödä taksinkuljettajaa nyrkein.

Kuljettaja yritti paeta miestä juoksemalla, mutta matkustaja sai kuljettajan kiinni ja kaatoi hänet maahan. Tilanteeseen puuttui muita henkilöitä, jotka saivat vedettyä miehen taksinkuljettajan päältä.

Parikymppinen mies otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn.

Poliisipartio oli suorittamassa valvontaa sunnuntaina puolenyön aikoihin Hämeensaaressa. Partio havaitsi, että hampurilaisravintolan järjestyksenvalvojalla oli pystypaini käynnissä nuoren miehen kanssa.

Partio sai selville, että nuori mies oli ollut seurueineen hampurilaisravintolassa. Järjestyksenvalvoja oli puuttunut pöytäseurueen käyttäytymiseen, josta nuori mies oli suivaantunut.

Järjestyksenvalvojalla oli tarkoitus poistaa nuorukainen ravintolasta, jolloin hän oli käynyt järjestyksenvalvojaan käsiksi.

Nuoren miehen hallusta löytyi teräase poliisin tekemässä turvallisuustarkastuksessa. Nuorukainen kertoi kantavansa puukkoa vain itsepuolustustarkoituksessa.

Hänen epäillään syyllistyneen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen ja toisen henkilön vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.