Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Nelikymppinen pariskunta nahinoi Ruununmyllyllä

Lauantaina kello 11 aikoihin jäi Hämeenlinnassa Hämeensaarentiellä sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni noin 60-vuotias nainen näpistyksestä. Nainen oli kerännyt tuotteita ostoskoriin ja laittanut kassin tuotteiden päälle ja maksanut vain näkyvillä olevat tuotteet. Anastetuksi epäiltyjen tuotteiden arvo oli noin 22 euroa.

Noin kello 13 aikoihin Humppilassa VT10:lla ajoi noin 30-vuotias mies pakettiautolla kääntymässä olevan rekka-auton perään. Pakettiauton kuljettaja puhalsi nollat mutta hänen käytöksensä oli sekavaa. Mies kieltäytyi huumausainepikatestistä, joten poliisilla oli syytä epäillä hänen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa, jonka vuoksi häneltä otettiin sairaalassa verikokeet asian selvittämiseksi. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni viimeisen vuoden aikana yli kymmenen kertaa.

Kello 21.30 aikoihin Hämeenlinnassa Ruununmyllyllä sijaitsevassa yksityisasunnossa tuli reilu 40-vuotiaalle pariskunnalle suusanallista riitaa, joka yltyi käsirysyksi. Pariskunnan molempia osapuolia epäillään lievästä pahoinpitelystä.

Kello 3.00 aikoihin Riihimäellä Hämeenkadulla sijaitsevan ravintolan järjestyksenvalvoja oli evännyt ennestään tuntemaltaan noin 35-vuotiaalta mieheltä sisäänpääsyn ravintolaan päihtymyksen ja aiemman käyttäytymisen takia. Mies oli suuttunut tästä ja uhannut suusanallisesti ampua järjestyksenvalvojaa. Partion tullessa paikalle, otti mies taskustaan avatun kääntöveitsen, eikä suostunut luopumaan siitä poliisin käskyistä huolimatta. Partio joutui käyttämään tilanteessa mieheen OC-kaasua, jonka jälkeen mies luopui kääntöveitsestä. Mies kiinniotettiin epäiltynä laittomaan uhkaukseen, virkamiehen vastustamiseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.