Myllymäen peruskorjattavan koulun ja kivikoulun laajennusosan rakennustyöt ovat harjakorkeudessa
Myllymäen peruskorjattavan koulun ja kivikoulun laajennusosan rakennustyöt ovat harjakorkeudessa. Peruskorjaushankkeeseen kuuluvien, vuonna 1912 rakennetun hirsirunkoisen puukoulun ja vuonna 1950 rakennetun kivirunkoisen rapatun kivikoulun sekä kivikoulun yhteyteen rakennettavan uudisosan harjannostajaisia vietetään tänään.
Työt ovat edenneet aikataulussa. Hanke tulee valmistumaan huhtikuussa 2024 ja koulutyö rakennuksissa alkaa elokuussa 2024. Valmistuttuaan kaksisarjainen alakoulu tulee palvelemaan 275 oppilasta ja 25 opettajaa.
Hanketta on toteutettu tiiviissä yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginmuseon kanssa. Sisätiloiltaan koulutilat tulevat kuitenkin olemaan nykyaikaiset muun muassa esteettömyyden ja energiatehokkuuden näkökulmasta.
Suurimmat parannukset esteettömyyteen ovat sekä kivikouluun että puukouluun rakennetut hissit. Energiatehokkuus sekä rakennuksien terveellisyys on huomioitu esimerkiksi kokonaan uusitussa talotekniikassa, vaihdetuissa ovissa ja ikkunoissa sekä julkisivun parannetuissa eristyksissä. Lisäksi katolle on asennettu aurinkopaneelit.
Laajennusosaan tulee niin sanottujen normaalien luokkatilojen lisäksi myös teknisten käsitöiden luokkatilat ja musiikkiluokka. Ulkonäöltään laajennusosa tulee mukailemaan pihapiirin vanhoja rakennuksia. Rakennusten ulkovaipan työt on toteutettu kiinteän sääsuojan alla ja nyt rakennustyöt ovat keskittymässä sisätiloihin.
Perinteisten keinujen ja liukumäen lisäksi koulun pihaan asennetaan peliareena, maatrampoliini ja suosikkileikkivälineeksi havaittu köysiliukurata, kiipeilytelinettä unohtamatta. Kuten muutkin koulujen pihat, myös Myllymäen koulun piha tulee olemaan kaikkien lähialueiden asukkaiden käytössä kouluaikojen ulkopuolella.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.