Militariaa koko perheelle
Museo Militarian koko perheen toimintapäivää vietetään ensimmäisen kerran lauantaina 21. syyskuuta. Toimintapäivänä museon perusnäyttelyyn pääsee tutustumaan puolella hinnalla ja museon ulkoalueelle on vapaa pääsy.
Päivän ohjelmassa on muun muassa kolmen aselajin rastirata, jossa on kuusi erilaista toimintarastia. Museon kentällä nähdään Panssariprikaatin vartioston sotakoirat tositoimissa kello 12.00 ja 14.00 ja vuonna 2005 puolustusvoimille hankittu raivaamisrobotti Teodor esiintyy Pioneerirykmentin räjähteiden raivaamisnäytöksissä kello 13.00 ja 15.00.
Tivoli Laine monine laitteineen on museon kentällä koko päivän. Nälkä ei myöskään pääse yllättämään, sillä muonituksesta huolehtivat Hämeenlinnan reserviläiset, jotka myyvät hernerokkaa suoraan soppakanuunastaan 2 euroa/annos. Paikalla on myös reserviläisten rompetori, museomyymälä sekä Old Labelsin myyntipiste.
Mukava tapa tutustua museon uuteen perusnäyttelyyn on koko perheelle suunnattu museosuunnistus, jossa joukkueille annetaan kysymyspaperi ja vastauksia kysymyksiin etsitään museossa näytteillä olevasta esineistöstä. Toimintapäivänä kaikki suunnistaneet ryhmät palkitaan.
Kello 12.00 alkaen on mahdollisuus sovittaa ritarien sekä nykyvarusmiehen varusteita Sotilaan tie -näyttelyssä, joka on nyt avoinna viimeistä kertaa. Ensi vuonna tilassa onkin jo uutta nähtävää.
Museon ovet avataan klo 11.00 ja toimintaa riittää aina klo 16.00 asti.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.