Torstai 18.08.2022
Nimipäivät: Leevi
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
19°C
Tuuli: 1 m/s IEI
 

LÄHITAPIOLA: Maatilojen suurimmat palovahingot ovat alkaneet lämpökeskuksista, kuivureista ja viallisista sähkölaitteista

LähiTapiola Loimi-Hämeen riskienhallintapäällikkö Liisa Leinamo.

Maatilayrittäjille tulipalovaara on läsnä arjen töissä jatkuvasti, ja LähiTapiolan korvaustilastojen mukaan maatilojen palovahinkoja tapahtuu keskimäärin joka toinen päivä. LähiTapiola Loimi-Hämeen alueella suurimmat palovahingot ovat alkaneet lämpökeskuksista, kuivureista ja viallisista sähkölaitteista. LähiTapiola Loimi-Häme korvasi viime vuonna 13 maatilapaloa, joista korvausmeno yhtiön mukaan oli noin 800.000 euroa.

Maatalousyrittäjille teetetyn tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas on joutunut sammuttamaan tulipaloa. LähiTapiola Loimi-Hämeen riskienhallintapäällikkö Liisa Leinamon mukaan tulipalon ennaltaehkäisyyn olisi panostettava entistä enemmän, ja yksi iso ongelma on se, että valtaosalla tiloista ei ole palosta hälyttävää järjestelmää.

Maatilojen palot korostuvat vahinkotilastoissa. LähiTapiolan korvaustilastojen mukaan vuodesta 2017 viime vuoden marraskuuhun saakka maatiloilla oli palannut keskimäärin joka toinen päivä. LähiTapiola Loimi-Häme on korvannut vuosien 2017-2020 aikana 50 maatilapalovahinkoa.

– Maatiloilla palaa keskimäärin joka toinen päivä. Kaikki palot eivät ole tietenkään isoja, mutta helposti maatiloilla sattuvat palot kasvavat isoiksi, koska paloa ei havaita heti, ja avun saaminenkin kestää kauemmin kuin taajamissa. Kun asiantuntijamme käyvät maatilakäynneillä, otamme myös paloturvallisuusasiat aina puheeksi. Pääasiassa paloriskit otetaan tosissaan, ja yrittäjät ovatkin tehneet paljon hyvää työtä niiden ennaltaehkäisemiseksi, mutta silti jokainen palo on liikaa. Tulipalo on erittäin surullinen tapaus yrittäjälle, ja se jättää hyvin syvät traumat ja pahimmillaan rampauttaa koko toiminnan, toteaa Liisa Leinamo.

LähiTapiola kertoo selvittäneensä Kantar TNS:n tutkimuksessa helmi-maaliskuussa 2021 suomalaisten maatilayrittäjien käsityksiä tilojensa paloturvallisuudesta ja palokunnan ripeästä saapumisesta hätätilanteessa. Kolmasosa vastaajista ei usko nopeaan avun saapumiseen, ja tutkimukseen vastanneista eteläsuomalaisista maatilayrittäjistä 29 prosenttia ei luottanut siihen, että palokunta saapuisi nopeasti tilalle. Esimerkiksi Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen tietojen mukaan keskimääräinen ensiyksikön saapumisaika tilalle on 13 minuuttia.

– Todellisuudessa monelle tilalle palokunnan saapuminen kestää jopa yli puoli tuntia. Palotilanteessa tilan henkilökunnan alkusammutustaitojen merkitys korostuu. Jokaisen on tiedettävä, kuinka sammuttimia käytetään ja mistä ne löytyvät. Taitoja on hyvä myös harjoitella etukäteen.

Tutkimuksen mukaan Etelä-Suomen tilallisista 40 prosenttia on huolissaan tilansa paloturvallisuudesta. Uudemmilta, investointitukea saaneilta maatiloilta vaaditaan palosta hälyttävä palovaroitinjärjestelmä, mutta valtaosalla tiloista ei sitä ole. Maatalousyrittäjillä on kuitenkin jokseenkin vahva luotto siihen, että he osaisivat tulipalon sattuessa toimia oikein ja sammuttaa palon itse.

– Ongelma on usein se, että palo pitäisi huomata heti, jotta ehtii aloittaa alkusammutuksen. Tutkimuksessa selvitettiin myös maatalousyrittäjiltä mielipiteitä merkittävimmistä paloturvallisuushaasteista. Neljä eniten mainittua haastetta olivat vanhat ja jokseenkin huonokuntoiset sähkölaitteet, työkoneiden päävirtakytkimien puuttuminen, palovaroittimien toimintavarmuuden ylläpitäminen sekä käsisammuttimien vähäinen määrä. Tilastojen mukaan eniten paloja lähtee sähkölaitteista, työkoneista ja lämpökeskuksesta.

– Yksi tärkeimmistä ennaltaehkäisykeinoista on parantaa sähköturvallisuutta. Esimerkiksi vanhat ja huonokuntoiset, joskus jopa laittomat sähköasennukset ja rikkoutuneet johdot ovat turvallisuusriski. Mutta yhtä lailla esimerkiksi laitteiden sisälle kulkeutuva pöly tai jyrsijät voivat aiheuttaa oikosulun ja sitä kautta sytyttää tulipalon. Ymmärrettävästi osa paloturvallisuushaasteista on kustannuskysymyksiä, eikä silloin esimerkiksi tiettyjen asioiden uusimistarvetta nähdä niin selkeästi. Käsisammuttimien lisääminen on edullinen ja helppo keino, käsisammuttimia mielestäni usein kyllä löytyy tiloilta hyvin.

LähiTapiola sanoo selvittäneensä suomalaisten maatilallisten käsityksiä paloturvallisuudesta Kantar TNS Agrin DataLaari -verkkokyselyssä. DataLaari on suomalaisia yli 5 peltohehtaarin maatiloja edustava nimistö, josta puuttuu ruotsinkielisten alueiden vastaajat. Helmi-maaliskuussa 2021 toteutettuun tutkimukseen vastasi 864 tilallista. Tutkimuksen virhemarginaali on koko näytteen osalta noin +/- 3,2-yksikköä. Vastaajanäyte on tulosten analysointivaiheessa painotettu kuvaamaan Suomen maatilarakennetta tukialueen, tilojen peltoalan sekä tuotantosuunnan mukaan. Painotusmatriisi päivitettiin vuoden 2020 tukihaun tietojen mukaan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.