Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Kuninkaallinen Nukketeatteri valmistautuu juhlavuoteen

Nukketeatteriin ovat päässeet muun muassa Pinne ja Pipilä -hahmot.

Kuninkaallinen Nukketeatteri viettää 10-vuotisjuhlaansa vuonna 2019, ja virstanpylvästä juhlitaan juhlakiertueen ja nukketeatterifestivaalin merkeissä. Lisäksi ensi vuonna on luvassa uusi vaaliparodia ?Tasavallan marionetit? -sarjassa sekä ?Frankensteinin? uusintaensi-ilta.

Teatterin juhlakiertue keskittyy ensimmäisessä vaiheessaan Kanta-Hämeen kouluihin ja päiväkoteihin. Kiertuetta tukevat Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.

?Tasavallan Marionetit? -sarjan uusi vaaliparodia saa ensi-iltansa maaliskuussa Hämeenlinnassa Olutravintola Birgerissä. Näytöksiä on tulossa ainakin Helsinkiin, Tampereelle, Riihimäelle ja Turkuun. Parodia on sarjan yhdeksäs ja aiempien osien tapaan kaikkein puolueiden puheenjohtajat ovat saaneet oman näköisnukkensa. Ketään ei säästetä.

Huhtikuussa Hämeenlinnassa pidettävä nukketeatterifestivaali esittelee paitsi Kuninkaallisen Nukketeatterin tuotantoja myös vierailevien teattereiden esityksiä läheltä ja kaukaa.

Syyskaudella Mary Shelleyn kauhuklassikon nukketeatteriversio Frankenstein saa uusintaensi-iltansa. Eri nukketeatteritekniikoita, fyysistä teatteria, mimiikkaa ja elävää musiikkia yhdistelevä esitys herättää ajatuksia ja keskustelua ajankohtaisuudellaan vielä tänäkin päivänä.

Teatterimme nimi on lyhennetty muotoon ?Kuninkaallinen Nukketeatteri? aiemman ?Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri? sijaan.

Hannu Räisän vuonna 2009 perustama Kuninkaallinen Nukketeatteri tarjoaa monipuolista ja korkeatasoista nukketeatteria kaiken ikäisille katsojille. Ensimmäinen esitys oli vuonna 2010 ensi-iltansa saanut ?Kaboom, eli valoa yöhön yksinäisen?, joka aloitti poliittisen parodiasarjan ?Tasavallan Marionetit?. Ensimmäinen lastenesitys oli saman vuoden syksyllä ensi-iltansa saanut Ulf Starkin kirjaan perustunut ?Isoisää lainaamassa?.

Kuninkaallisen Nukketeatterin koko perheelle suunnatuissa esityksissä on lapsille mukaansatempaava ja opettavainen juoni sekä lisäksi aikuisille ajatuksia herättäviä tasoja ja teemoja. Esityksissä yhdistellään erilaisia teatterimuotoja ja nukketekniikoita keskenään. Harvat niistä ovat luokiteltavissa puhtaasti nukketeatteriksi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.