Tiistai 07.02.2023
Nimipäivät: Riku, Rikhard
Hämeenlinna
Pilvistä
-2°C
Tuuli: 3 m/s SSW
 

Veneily-rock ei onnistu

Hämeen poliisi on ensi viikon keskiviikkona näkyvästi mukana AC/DC-konsertin turvallisuusjärjestelyissä Hämeenlinnassa. Vesillä liikkeellä on venepartioita, joiden apuna on myös vesijettejä. Maalla kalustoa on poliisin polkupyöristä maija-autoihin.

Vanajaveden salmeen Vikmaninlahden ja Kirkkolahden välille, Kantolan tapahtumapuiston kohdalle ja välittömään läheisyyteen, määrätään veneille pysähtymis- ja ankkurointikielto. Tämä tarkoittaa, että väylälle ei voi jäädä tapahtumapuiston kohdalle kuuntelemaan konserttia, vaan matkaa on jatkettava etelän suuntaan Sotkan venelaiturien tai pohjoisen suunnassa Kantolan siirtolapuutarhan korkeudelle.

Myös tarpeettomaan edestakaiseen ajeluun puututaan. Virallisille laitureille ja venepaikoille liikennöinti on sallittua. Kieltoa valvovat poliisin lisäksi konsertin järjestyksenvalvonnan venepartiot.

Poliisi muistuttaa konserttiyleisöä huolehtimaan mukana olevasta omaisuudestaan. Väentungos on otollinen paikka taskuvarkaille. Näpistykset ovat estettävissä, jos konserttivieraat säilyttävät lompakot, kännykät sekä muun arvo-omaisuuden huolellisesti varkaan saavuttamattomissa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.