Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Varusmiessoittokunnan Kasari-kiertue vierailee myös Verkatehtaalla

Kasari-kiertue toimii Varusmiessoittokunnan 255 vuorokautta palvelleiden varusmiesten palveluksen huipentavana loppusotana.

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta jatkaa viime vuonna aloittamaansa, genrerajoja rikkovaa aikamatkaa elokuun Kasari-kiertueellaan.

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan eri kokoonpanoista muodostettu mahtipontinen viihdeorkesteri esittää monipuolisen läpileikkauksen kasariklassikoita. Kiertue rantautuu Suomen parhaisiin konserttisaleihin Tampereella, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Helsingissä, Turussa, Kuopiossa ja Heinolassa.

Hämeenlinnan Verkatehtaalla soittokunta esiintyy maanantaina elokuun 21. päivänä kello 17.

Energisistä esiintymisistään ja uniikista show?staan tunnettu Varusmiessoittokunta tuo yleisön eteen ison 70-henkisen sinfonisen puhallinorkesterin, jota on vahvistettu komppibändillä sekä isolla jousistolla.

Kuolemattomien kasarihittien uskomattomien orkesterisovitusten lisäksi oman mausteensa kiertueelle tuovat konserttien tekninen toteutus ja ennennäkemätön lavashow.

Kiertueen kapellimestareina toimivat musiikkikapteeni Tero Haikala ja yliluutnantti Tommi Suutarinen.

(Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.