Varainhankintaa saattohoidon hyväksi
Hattulalainen Pekka Purhonen ja kalvolalainen Kristian Nordenswan järjestävät huhtikuun 11. päivänä hyväntekeväisyyshuutokaupan kauppakeskus Goodmanissa. Purhonen on aiemmin ollut mukana järjestelemässä saattohoitoon erikoistuneen Koivikko-kodin hyväksi pidettyjä hyväntekeväisyyskonsertteja Hämeenlinnassa. Palmusunnuntaiksi hän oli organisoinut itse ensimmäisen hyväntekeväisyyskonsertin Hattulan kirkkoon.

Kristian Nordenswan (vas.) ja Pekka Purhonen tavoittelevat merkittävää summaa lahjoitettavaksi Koivikko-kodille.
Myös huutokauppatapahtuma on ensimmäinen laatuaan ja sen tuotto menee lyhentämättömänä Koivikko-kodille.
Kaverukset Purhonen ja Nordenswan toivovat keräävänsä hyväntekeväisyysponnisteluillaan jopa viisinumeroisen potin euroja Koivikko-kodille, jossa hoitovuorokausi on kalliimpi kuin esimerkiksi sairaalassa.
He tietävät, että apu on tervetullutta, sillä saattohoitokodit elävät pääasiassa kuntien maksutuloilla sekä lahjoitus- ja testamenttivaroilla. Huutokaupattavia esineitä ovat jo lahjoittaneet kymmenet taiteilijat ja yritykset. (Reska.fi)
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.