Keskiviikko 27.09.2023
Nimipäivät: Vesa

Tuuli:
 

Valon ja varjon talo palkittiin vuoden taidekirjana

Iittalan XXVI Valtakunnallinen Taidekirjapäivä palkitsee vuoden 2022 parhaan taidekirjan Eliel Aspelin -palkinnolla, joka on Harri Koskisen suunnittelema lasiveistos. Voittaja julkistettiin lauantaina Hämeenlinnan pääkirjastossa. Eliel Aspelin -kilpailun järjestää Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 23 vuonna 2022 julkaistua teosta.

Vuoden paras taidekirja 2022 on katseen vangitseva Valon ja varjon talo (PARVS). Kirjaan on valittu upea kangasmainen pinta, johon on upotettu camera obscura-kuva. Kuvassa raollaan oleva ovi ja oven edessä istuva kissa herättävät uteliaisuuden astumaan sisään valon ja varjon taloon. Taidokkaasti kirjoitettu teksti kuljettaa lukijaa tutustumaan taloon ja sen asukkaisiin. On aivan kuin itse kulkisi vanhan hirsitalon sisällä.

Hienosti kirjoitetun tekstin jälkeen tulevat kiehtovat kuvat. Kuvien välityksellä pääsee tarkemmin tutustumaan valon ja varjon taloon sen kaikkina vuodenaikoina. Kuvista näkee, miten valo ja varjo vaikuttavat kuvien tunnelmaan, tuoden välillä jopa hieman mystisyyttä kuviin. Mitä useamman kerran kuvia katselee, sitä enemmän löytää niistä jotain uutta. Pieniä yksityiskohtia, jotka kertovat kuvassa omaa tarinaansa. Näiden kuvien lumoavaan tunnelmaan pysähtyy pidemmäksikin aikaa. Kirjan kuvat ovat valokuvataidetta parhaimmillaan.

Kikka Niittynen ja Heikki Willamo ovat kuvanneet kirjan kuvat, ja kirjan teksti on Heikki Willamon käsialaa. Ville Karppanen on vastannut kirjan graafisesta suunnittelusta ja Petri Kuokka kuvien taidokkaasta hienosäädöstä ja kirjan saattamisesta painokuntoon.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.