Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Vakavan tietoturvapoikkeaman tutkinta edennyt sairaanhoitopiirissä

Joulukuussa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiedotti havaitsemastaan tietoturvapoikkeamasta, josta tehtiin myös tutkintapyyntö.

Sairaanhoitopiirin työntekijä oli käyttänyt työpaikalla omaa tallennuslaitetta ja rikkonut työnantajan tietoturvaohjeita. Työntekijän kuulemisen jälkeen KHSHP päätti purkaa työntekijän työsuhteen.

Asian tutkinnassa on selvinnyt, että ulkoiselle laitteelle oli tallennettu muun muassa potilaiden silmänpohjakuvia ja niihin liittyviä henkilötietoja. Mitään muita potilaiden tietoja ei tehtyjen selvitysten perusteella ollut tallennettu.

Silmänpohjakuvat ovat potilastietoja ja niiden käyttö on siten tarkoin säänneltyä. Sairaanhoitopiirin teettämien tutkimusten ja poliisitutkinnan mukaan näitä potilastietoja ei ole käytetty, vaan ne on ainoastaan tallennettu laitteelle.

Poliisi on poistanut potilastiedot tallennuslaitteelta. KHSHP tiedottaa, että potilastietojen vaarantumista tai muuta vahinkoa ei ole tiedossa.

Potilaat joiden kuvia ja henkilötietoja tallennuslaitteelta löytyi, ovat asianosaisen asemassa poliisitutkinnassa. Poliisi ja KHSHP ovat lähestyneet näitä potilaita viime viikolla kirjeellä, jossa sairaanhoitopiiri informoi tapahtuneesta ja poliisi tiedustelee asianosaisten mahdollisia vaatimuksia.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.