Maanantai 26.09.2022
Nimipäivät: Kuisma
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
8°C
Tuuli: 3 m/s ESE
 

Työtaistelu vaikuttaa kaupungin palveluihin ensi viikolla

Nummikeskuksessa sijaitseva kirjasto palvelee maanantaina ja tiistaina vain omatoimiasiakkaita. Kuva: Hml kaupunki.

Super, Tehy ja JHL ovat ilmoittaneet kuntatyönantajaan kohdistuvista työtaistelutoimenpiteistä viikolle 43. Toimenpiteet ovat vastalause maan hallituksen aikeille muuttaa työsopimuslain henkilöön liittyviä irtisanomisperusteita pienissä yrityksissä. Tämä lainmuutos ei koske kuntasektoria.

Tehy ja Super ovat ilmoittaneet vuoronvaihtokiellosta, joka alkaa maanantaina 22.10. ja päättyy sunnuntaina 4.11. kello 23.59. Tehy on ilmoittanut, että vuoronvaihtokielto koskee kaikkia sen jäseniä. Superin ilmoituksen mukaan vuoronvaihtokielto koskee sekä kunta-alan että yksityisen sektorin työpaikkoja. Vuoronvaihtokielto ei koske virkasuhteisia kummassakaan järjestössä.

Kun kyseessä on ylityökielto, työntekijät työskentelevät normaalisti ennalta sovittujen työvuorojen mukaisesti mutta vuorojen vaihtamisesta kieltäydytään.

Ilmoituksen mukaan JHL:n poliittinen lakko toteutetaan maanantaista 22.10. kello 00.00 tiistaihin 23.10. kello 24.00 asti. Lakko koskee kaikkia lakon aikavälillä alkaneita vuoroja. JHL:n ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy 21.10.2018 kello 24.00. Lakko koskee vain työntekijöitä, ei viranhaltijoita.

Lakon toteutuessa Tekme Oy:n Kaurialan keskuskeittiön henkilökunta on lakossa maanantaina 22.10. ja tiistaina 23.10. Tämä tarkoittaa muutoksia ruokatarjontaan kantakaupungin ja Tuuloksen, Lammin ja Hauhon päiväkodeissa ja kouluissa.

Erityisruokavalioista voidaan tarjota gluteeniton vaihtoehto. Hämeenlinnan kaupunki toivoo, että huoltajat laittavat omia eväitä muita erityisruokavaliota noudattaville koululaisille ja päivähoidossa oleville lapsille.

Ruokalista koostuu muroista, mehukeitosta, säilykehedelmästä, näkkileivästä ja levitteestä. Vaikutukset ulottuvat mahdollisina ruokalistamuutoksina vielä keskiviikon 24.10. ruokalistaan. Fazer Food Services Oy toimittaa ateriapalvelun normaalisti Iittalan ja Rengon kouluun ja päiväkotiin.

JHL:n lakko vaikuttaa myös lähikirjastojen aukioloaikoihin. Nummen kirjasto on avoinna vain omatoimisesti 22.?23.10., Lammin kirjasto on avoinna maanantaina 22.10. kello 9?16, josta kello 9?12 itsepalvelulla ja tiistaina 23.10. kello 12?19 ja Tuuloksen kirjasto on kiinni 22.?23.10.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.