Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Torin luistinradan rakennustyöt alkavat keskiviikkona

Tulen ja jään joulu -tapahtumaan liittyvän tekojääradan rakennustyöt alkavat Hämeenlinnan torilla aamuseitsemältä keskiviikkona 4.12.2019.

Ensimmäisessä vaiheessa torille ajetaan soraa, jolla kirkonpuoleisen päädyn kaltevuutta tasoitetaan. Soraa tarvitaan 20×40 metrin luistinrataa varten jopa viisi rekkakuormallista. -Pohjan rakennustyö on erittäin tärkeä vaihe, jotta saamme tasaisen ja kestävän pohjan tekojäärataa varten, kertoo projektipäällikkö Kalle Tanhuanpää Hämeenlinnan Nuorkauppakamarista.

– Seuraavassa vaiheessa sora tampataan ja tasoitetaan, ja jo keskiviikkoiltapäivällä pääsemme aloittamaan varsinaisen luistinradan rakentamisen.

Tekojään muodostamiseen tarvittava kylmäkontti toimitetaan torille jo maanantai-iltana. Kontti sijoitetaan torille joulukuusen ja tulevan tekojään läheisyyteen. Kylmäkontista johdetaan putkistossa jäähdytysnestettä luistinkentälle.

Tekojäärata rakennetaan asentamalla soran päälle muovi, johon tehdään puureunukset kaukalon muodostamiseksi. Muovin päälle asennetaan jäähdytysputkisto. Kun putkisto on saatu riittävän kylmäksi, kaukaloon muodostuneeseen ?kulhoon? voidaan alkaa laskea vettä, joka jäätyy luistelukentäksi.

Rakennus- ja jäädytysvaihe kestää yhteensä noin viikon. Luistinrata aukeaa yleisölle lauantaina 14.12., ja se on kaikkien kaupunkilaisten ilona tammikuun loppuun asti. Luistelu radalla on ilmaista.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.