Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Tori ja puistot täynnä elämyksiä

Hämeenlinnan tori muuttuu kesäkuun toisena päivänä Luonto ja vesi -teemavuoden avajaisten myötä tapahtumakeskukseksi. Koko Hämeenlinna kutsutaan juhlistamaan kestävää hämäläistä maisemaa ja sen kaunista luontoa ja vesistöjä. Kolmen teeman torilla on jokaiselle jotakin. Paikalla on yli 70 yrittäjää, yhteisöä, yhdistystä ja vapaaehtoista.

Torille väriä tuo valtava ympäristöteos Sinivihreä sydän. Teos muistuttaa Hämeenlinnan uniikista ja ainutlaatuisesta luonnosta ja sen merkityksestä asukkaille. Kesäisiin puutarhan väreihin pääsee sukeltamaan myös työpajoissa ja myyntipisteissä.

Kaurialan liikennepuisto palautetaan alkuperäiseen 1960-luvulla tehdyn suunnitelman mukaiseen muotoon ja asfalttialueita päällystetään uudelleen.

Kaurialan liikennepuisto palautetaan alkuperäiseen 1960-luvulla tehdyn suunnitelman mukaiseen muotoonsa ja asfalttialueita päällystetään uudelleen.

Iltapäivän puistokohteet tarjoavat kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa kaiken ikäisille. Hämeenlinnan Tanssin Tehdas ry:n toinen pop up -puistoprojekti Hämeenlinnassa vehreyttää entisen Vallin grillin tontin. Yhteisöllisesti toteutettua Vallin Puistoa ovat esittelemässä päiväkoti Enkkulan lapset, jotka kertovat omin sanoin puiston suunnittelusta ja rakentamisesta.

Ikäinstituutin kehittämässä Luontoelämyspolussa kroppa saa liikettä ja mieli virkistyy. Polulla kuljetaan kartan avulla tehtäväpisteeltä toiselle. Tehtävät harjoittavat voimaa ja tasapainoa, vetreyttävät niveliä, herättelevät aisteja ja virittelevät muisteluun ja tarinointiin. Lähellä kotia sijaitsevat puistot, puutarhat, viherpihat ja metsät vahvistavat ikäihmisten mielen hyvinvointia ja liikkumiskykyä.

Päätapahtuman yhteydessä avataan kestävän ympäristörakentamisen koehankkeena toteutuva Kaurialan Liikennepuisto. Puiston suunnittelun lähtökohtana on ollut hyödyntää olemassa olevaa kasvillisuutta, tehdä paikallisesta maa-aineksesta kasvualustaa, käyttää uudelleen paikalla olevia ja kaupungin varastolla olevia tuotteita, lisätä luonnon monimuotoisuutta ja imeyttää hulevesiä.

Liikennepuistoon istutettavan laajan perenna-alueen lähtökohtana ovat lajit, joita erilaiset hyönteiset käyttävät ravintokasveinaan. Myös osa nurmikosta annetaan muuntua niityksi, mikä vähentää puiston hoitotarvetta.

Puisto palautetaan alkuperäiseen 1960-luvulla tehdyn suunnitelman mukaiseen muotoon ja aktiiviseen käyttöön. Pääkäytävä uusitaan Green Asphalt-tuotteella ja osa muita vanhoja asfalttialueita päällystetään uudelleen levittämällä asfaltin päälle sirotepintaa.

Menetelmät ovat Suomessa vielä vähän käytettyjä. Liikennevalistusta tulee puistossa vetämään 2 paikallista LionsClubia (Hämeenlinna-Renko ja Linnattaret), joka myös lahjoittavat puiston käyttöön 8 polkuautoa ja 10 potkupyörää. Puistoon toteutetaan myös paikallisen 4H-yhdistyksen ja Kekkilä Oy:n yhteistyönä kaupunkiviljelmä.

Puiston avajaisia vietetään kello 14 ja tilaisuuden avaa ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka. Tilaisuus on kaikille avoin. Illalla kello 17?20 Lionsclubit Hämeenlinna-Renko ja Linnattaret järjestävät Liikennepuistossa perinteisen Lasten Liikennepäivän. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.