Sunnuntai 10.12.2023
Nimipäivät: Jutta

Tuuli:
 

Taidemuseo pyytää apua Berndt Lindholmin teosten keruuseen

Hämeenlinnan taidemuseo valmistelee suomalaisen maisemamaalarin Berndt Lindholmin (1841 – 1914) taidetta esittelevää näyttelyä, joka on esillä Hämeenlinnan taidemuseossa 9.6. – 17.9.2023.

Museo kartoittaa nyt Lindholmin tuotantoa laajalti, myös yksityisiltä omistajilta museoiden ja säätiöiden lisäksi.

Teosten omistajat voivat halutessaan ottaa yhteyttä Hämeenlinnan taidemuseon amanuenssi Tanja Pääskyseen museon verkkosivuilta löytyvän lomakkeen avulla.

Näyttely pohjautuu FT Teppo Jokisen taidehistorialliseen tutkimukseen joka julkaistaan näyttelyn yhteydessä.

Suomen kulttuurirahaston tukema tutkimus valaisee Lindholmin elämää, hänen taiteellisia pyrkimyksiään ja tuotantoaan, sekä näiden suhdetta omaan aikaansa ja aikalaisiinsa.

Maisemamaalareidemme eturiviin 1800-luvulla kuulunut Berndt Lindholm oli oman aikansa arvostettu, mutta myöhemmin historiankirjoituksen katveeseen jäänyt kuvataiteilija.

Loviisassa syntynyt Lindholm opiskeli taidetta 1860-luvulla Saksassa ja Ranskassa. Lindholm muutti 1876 Göteborgiin ja toimi siellä taiteilijana maalaten pääasiassa Ruotsin länsirannikon ranta- ja metsämaisemia.

Hän toimi myös Göteborgin taidemuseon intendenttinä sekä taidekoulun johto- ja opetustehtävissä. Samalla hän kuitenkin säilytti läheisen yhteyden Suomen taide-elämään.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.